Muurarin emäntä oli kovasti harmistunut siitä vääryydestä, jonka alaiseksi Fritz oli joutunut.
"Hyvä Jumala!" huusi hän. "Sellaisia ihmisiä!"
"Se on suorastaan kauheata!" sanoi puusepän emäntä vielä suuttuneemmin. "Olen sanonut joka kerta, kun tuosta väijymisestä on hölytty: miksi hän väijyisi? Jos joku on koko päivän tehnyt työtä, milloin hän sitten pajuja etsii ellei yöllä? Silloin on vain sanottu: hän väijyy Heleijaa. Olisivathan voineet yhtä hyvin sanoa että Heleija väijyy Fritziä. Ja miksi? Koska hän aina on tehnyt työtä sellaisissa paikoissa, missä pajuja kasvaa."
"Niin", sanoi saunaemäntä tuskallisen ujona. "Hän on kyllä väijynyt Heleijaa, mutta vain häntä kosiakseen, koskei ole tahtonut sitä tehdä ihmisten nähden."
Tämä olisi jälleen ollut uusi hämmästyksen aihe. Mutta tänä iltana oli niin usein sattunut odottamattomuuksia, ettei sekään enää tehnyt täyttä vaikutusta.
Sensijaan nauroi kankurin emäntä ääneensä: "Sitähän olen koko ajan tarkottanut, vaikken ole tahtonut sitä sanoa."
"Samoin minä", yhtyi puusepän emäntä. "Jokainen kai muistaa miltä silloin näytin, kun kortit ensimäisen kerran asetettiin. Ja miksi? Koska ristikymppi ja ristiässä silloin olivat Heleijan vieressä."
"Aivan niin", jatkoi muurarin emäntä. "Ja kun puusepän rouva silloin katsoi niin merkikkäästi, niin minä taasen katsoin häneen ja sanoin: tämähän merkitsee häitä."
"Ja sen päälle minä nyökäytin päätäni ja nauroin kaksi kertaa", sanoi kukkarontekijän emäntä. "Eikö totta, kankurin emäntä ja te muut, ettekö vielä muista noita minun naurujani? Näin: hahhahhaa — hahhahhahhaa!"
Vaikka ei kukaan muuten olisi häntä uskonutkaan, niin jokainen oli vakuutettu ainakin itse niin tehneensä.