"Ärsyttäneet?" huusi Walleriina-rouva ihmettelyä täynnä, toisten vaietessa noloina. "Tässä istun ja kysyn: kuka on ärsyttänyt?"
Silloin kuului ääni, jossa tuska ja viha olivat ihmeellisesti toisiinsa sekaantuneet. Kaikki katsoivat ovelle päin. Siellä näkyi sepän emäntä kammottavana pyrstötähtenä. Hänen kasvonsa hehkuivat sinisinä ja hänen takanaan puhisi pitkä hattunauha onnettomuutta ennustavana häntänä.
"Luuleeko tuo tuolla", huusi hän, "että hänen juttujaan uskotaan oikeudessa? Hänen, juuri hänen, täytyy vannoa vala ruumiin ja sielun puolesta. Ja häntä varten rakennetaan uusi kidutushuone. Minä sanon, että minua ei siellä piinata, ennen menen vaikka Zehnt-puroon. Minä en ole tehnyt muuta kuin mitä kaikki muutkin. Ja jos tuo tyttö saattaa asiat sille kannalle ja naiset siihen suostuvat…"
"Kunpa tietäisi mitä sepän emäntä oikein tuolla tarkottaa!" keskeytti hänet Walleriina-rouva. "Mutta olkoon mitä hyvänsä, täällä istun ja sanon: minä en suostu mihinkään!"
"Siinä tekin vielä ihmettelette!" vastasi sepän emäntä. "Valalle ruumiin ja sielun puolesta ja kidustushuoneeseen hän tahtoo meidät saattaa! Mutta koettakoonpa vain oikeudessa sanoa, että minä olisin häntä kehottanut!"
"Kehottanut?" huusivat kaikki yhtaikaa.
"Oikeudessako?" kysyi puusepän emäntä kalveten.
"Valalle ruumiin ja sielun puolesta?" huusi kauhistuen muurarin emäntä.
Kukkarontekijän emäntä löi kirkuen kätensä yhteen:
"Kidutushuoneeseenko?"
"Ja tämänkö hyväksi", sanoi Walleriina-rouva juhlallisesti ja hitaasti myssyään heilauttaen, "tämänkö hyväksi olemme tehneet niinkuin olemme? Tulleet joka päivä ja omia töitämme laiminlyöneet."