Paikkakunnan liikemiehet, joille laiva oli vanha tuttu, kepillään koputtelivat laivan kupeita, vaan vieraat ostajat tekivät tarkkaa tutkimusta. He kiipesivät laivaan, veitsellä vuolten tunnustelivat kantta onko se lahoinen, kävivät konehuoneessa moukaroimassa höyrypannua, tarkastivat ruomat ja syynäsivät salongit. Pufetissa oli hyllyt raastettu paljaiksi, pöydällä pari särkynyttä pulloa, ja pufettineidin salongissa oli vuode remallaan auki, peili rikottuna ja huonekalut epäjärjestyksessä, aivan kuin sen haltijatar olisi tullut mielettömäksi, hosunut ja kaatanut kaikki nurin narin ja sitte juossut johonkin loukkoon kaulastaan nuoraan riippumaan. Tuuli oli ikkunan saumasta pyryyttänyt hiukan lunta avonaiselle vuoteelle. Kauppaneuvoksen prokuristi, jonka hauskimpia hetkiä oli ollut kesällä yön hämärässä juoda likööriä laivassa ja valvottaa pufettineitiä, pisti uteliaasti päätään salonkiin ja ahnain silmin katseli sitä. Vaan yrmeästi hartioitaan puistaen hän kääntyi pois.
Siinä seisoi ennen niin uhkea laiva niin alakuloisen ja alastoman näköisenä, että kapteeni Malmin kävi kovasti sääliksi sitä. Jos mitenkään hän voisi, niin hän huutaisi sen. Mielessään kulki pitkä historia laivan syntymästä saakka, minkä ajan hän oli laivalla purjehtinut ja siitä elatuksensa saanut. Se täytyi nyt jättää toisille, ja se tuntui raskaalta.
Toimitusmiehen verkalleen ja virallisesti lukiessa tarjousten määrää ja lukua, seisoi kapteeni nojaten oikeaa jalkaansa vasten, veteli syviä ja pitkiä henkäyksiä ja tuijotti edessään olevaan laivaan, joka jokaisen korkeamman huudon jälkeen näytti pakenevan kauvemmaksi hänen luotaan. Häntä sitä paitse hävetti ne tarjoukset, joita laivasta tehtiin. Kauppaneuvoksen prokuristi lähti huutamaan viidestä tuhannesta markasta laivaa, joka alkujaan oli maksanut 150 tuhatta ja oli vielä kelpo alus. Huuliaan purren ja kehenkään katsomatta hän heti tarjosi 15 tuhatta. Siitä ottivat sitte toisetkin kiinni ja 25 tuhanteen huusivat aika vilkkaasti. Vaan sitte taas laimeni ostohalu, ja jokainen mainitsi tuota uudesta laitettavaa höyrypannua.
— Mutta Herran nimessä, maksaahan tuommoisessa suuressa merilaivassa paljas runkokin enemmän kuin 25 tuhatta, huudahti kapteeni Malm kärsimättömänä. Ja hän luetteli paikkakunnan vesiä kulkevia laivoja, paljoko mikin oli tullut maksamaan, niin että tähän kaikkeen nähden tämä ei ollut kuin pilkkahinta uljaalle merilaivalle.
Huutajat vähän hymyilivät kapteenin innostukselle, vaan suuremmissa summissa alettiin huutaa, ja saivat kuin saivatkin hinnan nostaa nuivatuksi 35 tuhanteen markkaan.
Laiva joutui eräälle meren rantalaiselle yhtiölle, kokonaan toisiin seutuihin. Yhtiön asiamies oli jo edeltä päin paikkakunnan konepajalta tiedustanut, mitä se ottaisi laivan korjauksesta, ja koska sikäläiset konepajat hänen mielestään tekivät helpommalla, oli laiva keväällä heti jäiden lähdettyä kuletettava sinne.
Kevät tuli ja aikainen tulikin. Kapteeni Malmi varusti erään toisen yhtiön laivaa, jota hän oli nyt tuleva johdattamaan. "Kullervolle" tuli kulettajat, jotka laittoivat sitä reilaan sen verran, että saivat sen viedyksi uuteen kotiinsa, jossa talven aikana tehty uusi höyrypannu oli sitä odottamassa. He ajoivat laivan satamaan, siitä lähteäkseen matkalleen.
Mutta nyt ei ollut lähtö kenestäkään entisenlainen. Kaihon, oikeinpa surun tunne valtasi saattoväen, jota oli saapunut rannalle melkoinen joukko. Puolentoista kymmentä vuotta paikkakuntaa palvellut laiva oli nyt tuossa vierasten omana. "Kullervo" oli nyt sitäkin säälittävämpi, kun ympärillä kaikilla puolin oli vasta maalattuja, uudestaan nuortuneita laivoja, joiden rinnalla "Kullervo" viime kesäisessä vanhassa asussaan näytti hirveän vanhalta, kun jo oli ijällinen ilmankin.
Kapteeni Malm oli koko perheensä kanssa saattamassa "Kullervoa". Hänen rouvansa oli hyvin surkumielisen näköinen ja pienet kapteenin alut vähäpuheisina katselivat laivaa, josta heillä oli monet valokuvat ja sitäkin lukuisammat muodostukset puusta ja kaarnasta. Kaikkien heidän suurempien ja pienempien laivojensa nimenä oli "Kullervo" ja sen malliin ne olivat tehdyt. Kuten oikeilla merimiesluonteilla, oli heillä isän kuljettama laiva esikuvana kaikkeen. Kun he koulusta kilpaa kotiin juostessaan sivuuttivat toiset, huusivat he: "Näin se Kullervo ajaa edelle muista!" Kun he katukahakassa hyökkäsivät ainaisten koululaisten vihollisten katupoikain kimppuun ja pehmittivät heitä aikalailla, oli sotahuutona: "Kullervo laskee läpi venäläisen laivan!" "Kullervo" oli kerran Itämerellä ajanut vastakkain erään venäläisen laivan kanssa, niin että venäläinen vähän vahingoittui. Vanhin pojista, — kapteeni Malmilla oli kolme poikaa, — tahtoi aina pitää "Kullervon" kapteenin viran, keskimäinen ajomiehen ja nuorin koneenkäyttäjän. Vanhin pysyi aina kapteeni Malmina, vaan toisten nimet muuttuivat milloin Heikkisiksi, milloin Rissasiksi ja milloin miksikin, aina sitä mukaa, minkä nimellisiä miehiä milloinkin oli laivassa. He näet nimittivät itseään laivamiesten nimillä.
Näihin nuoriin urheihin merimiehiin teki "Kullervon" tila alakuloisen vaikutuksen. Paitse vanhaa pukua, oli laivalla nyt komentajina ja kulettajina miehiä, jotka heidän mielestään olivat kaikkia muita vaan ei merimiehiä. Ryhdikkään kapteeni Malmin sijasta laahusteli komentosillalla muuan vääräsääri, joka alati piti käsiään housun taskuissa. Kymmentä vertaa uljaampia olivat myös viime kesäinen ajomies ja koneenkäyttäjä kuin nyt nuo, jotka piipun nysä hampaissa laivan kaidetta vasten haukottelivat ja katselivat joukkoa. Aivan oli nyt "Kullervo" joutunut kelvottomiin käsiin. Pienet merimiehet eivät puhuneet toisilleen mitään, vaan ihan samallaisen vaikutuksen "Kullervon" kohtalo nyt teki heidän merimiesluonteihinsa ja yhdellä tavalla he jokainen ajattelivat "Kullervon" miehistä.