Kapteeni Malm itse koetti näyttää vilkkaammalta, meni laivaan, katseli entisiä tuttuja paikkoja ja puheli laivamiesten kanssa. Uudelle kapteenille hän vielä sittekin kuvaili laivan hyviä puolia.
Kapteenin rouva tahtoi vielä nähdä kapteenin hytin, jossa miehensä oli 15 kesää viettänyt ja jossa hänkin parhaasta päästä oli asustanut, silloin kun kerran kävi Lyypekissä.
Kello kalahti, lähtöhetki oli tullut. Soitto ruosteisen kellon laitaan kuului niin soinnuttomalta, kolealta, aivan kuin laiva olisi kadottanut kaiken elämän halunsa. Kulkemaan sen kuitenkin täytyi lähteä. Vaan jäykkää oli kulku alussa ja käänteet kömpelöt, sillä laivamiehille olivat ahtaat kulkuväylät vieraita. Näytti kuin laiva olisi outoja kulettajiaan vierastanut, niin kuin uutta ajajaansa vanha uskollinen talon ruuna, joka arvelun perästä jälelleen pälyen lähtee verkalleen tekemään taivalta.
Kapteeni Malm, hänen rouvansa, lapsensa ja koko saattojoukko huiskutti nenäliinoja — ei kenellekään matkustajalle tai laivamiehelle, vaan laivalle itselleen. Se oli ollut yhteiskunnan jäsen sekin, tehnyt ihmisille palvelusta, ansainnut liikkeellä ja maksanut verot. Sen tähden tuntui nyt siltä kuin yksi osa yhteiskunnasta, yksi sen jäsen olisi mennyt, otettu pois vieraisiin oloihin. Ja sillä oli ystävänsä ja vihamiehensä silläkin. Ystävät tunsivat sitä kohtaan myötätuntoisuutta, olivat tulleet sitä saattamaan ja nyt innokkaasti huiskuttivat liinojaan. Vihamiehiä olivat toiset laivayhtiöt, jotka nyt ilkkuivat sydämessään, kun oli saatu yksi kilpailija pois.
Hiljaa kulkiessaan näytti "Kullervo" tunteelliselta olennolta, joka lämpöisellä sydämellä otti vastaan, myötätuntoisuuden osoitukset. Se oli liikutuksissaan niin kauvan, kun oli noiden ystäviensä näkyvissä. Vaan kun se oli ehtinyt saaren taakse, osotti kiihkolla tupruava savupatsas, että "Kullervo" oli kuivannut silmänsä, ottanut jälleen päälleen raittiin merimiehen luonteen ja pää pystyssä teki kulkuaan niin kuin aina ennenkin.
Kapteeni Malm huiskutti liinaansa niin kauvan, että kätensä hervahtui. Herettyään huiskuttamasta, tunsi hän silmänsä kosteiksi, niin että niitä piti kuivata.
Kotiin mentyä pyysi hän rouvansa laittamaan teetä, ja ehkäpä hän itse siinä sivussa tekee totilasinkin. Vietetään iltaa "Kullervon" viimeiseksi kunniaksi ja muistoksi.
Ilta kului kertoessa "Kullervon" merimatkoista, vaaroista ja vastoinkäymisistä, onnellisista pelastumisista ja loistavista retkistä. Pienten merimiesten mieliin oli pysyvimmin tarttunut se yhteen törmäys venäläisen laivan kanssa, jossa he kuvittelivat "Kullervon" ajaneen venäläisen poikki, lävitse kerrassaan.
Seurassa ei ollut muita kuin kapteenin oma joukko. Vaan heihin "Kullervon" kohtalo enimmän koskikin, sillä he olivat olleet sen likeisimpiä.
Raukka.