— Kuolisin toki! Minä pääsisin taivaaseen! Jumala antaisi minulle uuden
pienen pään, uuden ruumiin ja terveet jalat, eikä enää paha pieksäisi.
Minulla on kassassa rahaa kaksi penniä, ja ne minä sitte annan
Jumalalle.
Tuosta raukasta oli raha kallein lahja, minkä voi Jumalallekin antaa.
Pois lähtiessäni annoin hänelle rahan käteen. Hänen kätensä ja ruumiinsa vapisi, tuntiessaan tuon kalliin kappaleen. Hän puristi sen pitkillä laihoilla sormillaan kovasti kouraansa ja kasvoissaan väreili suurin lapsellinen hyvämieli, joka valtasi hänet niin, ettei osannut puhuakaan. Hyvästiksi kättä antaessaan muutti hän vavisten rahan oikeasta kädestä vasempaan.
Menin ulos. Vaan kohta palasin vielä tupaan takaisin unhottunutta keppiäni ottamaan.
Poika hypisteli rahaa kädessään, koetti ojentaa vaivaista kättään ja riemulla kertoi, luulleen minua talon mieheksi:
— Heikki, Heikki! Minullapa on rahaa! Vieras antoi minulle rahan! Tätä minä en anna muille kuin Jumalalle, sitte kun minä kuolen ja pääsen taivaaseen ja minä saan uuden ruumiin ja osaan kävellä eikä enää paha pieksä…
Syvästi liikutettuna läksin talosta, toivoen että tuo raukka pian pääsisi taivaaseensa, saisi uuden pienen pään ja uuden ruumiin ja osaisi kävellä eikä enää häntä "paha pieksäisi".
Pikku Aaro.
Pikku Aaro löysi metsässä muurahaispesän, johon hän kepakolla vetäsi syvän haavan. Siihenkös keräytyi paljo muurahaisia, ja ne olivat kuin tulessa. Hän kumartui oikein lähelle katsomaan ja kuuli pientä kihinätä. Ne näyttivät niin vihaisilta, juoksivat, pysähtyivät ja kipristelivät itseään ja olisivat varmaan hypänneet hänen silmilleen, jos vaan olisivat voineet. Hyvin hienoja vesisuihkuja hän sai kasvoilleen. Koivusta, mikä oli aivan pesän vieressä, pudottausi hänen päälleen muurahaisia, jotka kohta polttivat niskassa ja kaulassa, ja jaloista niitä nousi polviin, joissa ne avonaisista lahkeista pääsivät ihoa puremaan. Häneltä pääsi pieni huuto, kun hän väännellen itseään ravisteli niitä pois.
Tästä sai hän uutta intoa ja yllykettä. Ensimäisen kosketuksen kepakolla oli hän tehnyt ihan leikillään, vaan nyt syttyi hänessä oikea vihollisuus noita polttavia pieniä eläviä vastaan. Hän otti suuremman puun ja hajotteli sillä pesää, suureksi riemukseen katsellen muurahaisten raivoa ja ponnistuksia vihollista vastaan. Puunsa oli pian täynnä noita tulessa liikkuvia eläviä, vaan hän viskasi sen pois ja otti toisen, jolla kahta kauheammin hajotti pesää. Ähäh, eivätpä ne taitaneet hänelle mitään! Saavat sitä puuta purra, ei siihen koske!