Muukalaiset yhä enemmän hämmästyneinä peräytyivät vähän matkaa takaisin.
Sitte meni Nuoli nuuskimaan heitä, hyvin varovasti ja varmasti. Ensin hän lähestyi mustaa karhunpojan näköistä. Se antautui kernaasti tunnusteltavaksi, katsellen hyväntahtoisella hymyllä kolmatta vertaa pienempäänsä Nuolta.
Samalla aikaa lähestyi vasikan näköinen Nuolta ja alkoi haistella. Vaan Nuoli karkoitti hänet äkäisellä murahduksella, samalla näyttäen veripunaisia ikeniään.
Tarkasteltuaan karhunpentua ja huomattuaan sen sukuunsa kuuluvaksi, antoi Nuoli rehellisesti itsensä sen haisteltavaksi.
Tuttavuuden tehtyä karhunpennun kanssa, lähestyi Nuoli valkeata vasikkaa. Vasikka innostuneena lierutti häntäänsä tuon totisen tuikean Nuolen häntä kaikilta puolin nuuskiessa.
Vasikalle oli Nuoli kylmempi, huolimatta sen kiihkeästä ystävyydestä. Vastatervehdykseksi Nuoli ei antanutkaan sen haistella itseään, vaikka vasikka olisi niin suurella halulla tahtonut: mutta Nuolella oli inhonsa hänelläkin.
Kenties oli Nuoli vähän kohteliaampi karhunpennulle sen tähden, kun se oli "heikompaa sukupuolta". Vasikka taas oli tuota "vahvempaa sukupuolta", samaa mitä Nuolikin.
Virallisen tervehdyksen kylän vanhimpana tehtyään, kääntyi Nuoli takaisin koirajoukkoon, joka haukuskellen oli seurannut tervehdystä ja vähitellen lähestynyt muukalaisia.
Nyt seurasikin heidän vuoronsa. He jokainen tekivät tuttavuuden, arasti ja arvellen, vaan suurella uteliaisuudella. Vanhemmat tekivät samalla arvokkaalla tavalla kuin heidän päämiehensä, nuoremmat vähän vapaammin.
Penttilän Nuoli istui etempänä, katselija odotteli. Kylän koirat lähtivät sitte yhdessä joukossa pois, haukkuen ja muristen, ikään kuin neuvotellen näiden uusien, outojen ilmiöiden johdosta.