Ne kaksi muukalaista jäivät portille katsomaan koiralauman jälkeen ja vaihtoivat keskenään silmäyksen, jossa oli kummastelua, hymyä ja pään pudistusta.
Rautatieinsinööri tuli työmaalta päivälliselle asuntoonsa kauppiaan taloon ja keskeytti koirainsa mietteet. Hän käski ne kommakkoonsa pakkasesta värisemästä.
Ne olivat vielä pentukoiria, suurikasvuisia, honteloita ja raukeajäsenisiä. Mustan nimi oli "Rabbe", valkean "Caro".
* * * * *
Korventauksen koirat näyttivät tehneen yksituumaisen päätöksen asettua viholliselle kannalle kahta kylään ilmestynyttä muukalaista vastaan. Milloin muukalaiset tulivat heidän seuraansa, antoivat he niille säälimättömästi selkään. Etenkin kahden naapuritalon koirat hammastivat yhtenään näitä pentukoiria, jotka suuruudestaan huolimatta olivat vielä hentoja ja heikkoja. Penttilän vanha vihainen Nuoli kerran puri Caroa niin pahasti, että rautatieinsinööri uhkasi ampua Nuolen.
Mutta ikä antoi muukalaisillekin voimia ja karskiutta luontoon, ja ennen pitkää olivat he valtiaita kylässä. Noita kahta naapurinsa koiraa pitivät he nyt vuorostaan kovassa kurissa. Milloin ne sattuivat varsinkin Caron maille, täytyi niiden jo Caron etäältä lähestyessä heittäytyä selälleen ja olla nöyrästi altisna jaloin tallattavaksi.
Nyt saivat kylän koirat tuntea vieraan, muukalaisen valtikan valtaa.
Yksi ainoa oli, joka ei masentunut. Penttilän Nuoli, töpöhäntineen ja suurine arpineen oli kukistumaton. Selkäänsä hänkin tosin sai noilta vierailta, mutta luontonsa ei lannistunut.
Nuo muukalaiset hallitsivat raa'alla itsevallalla. He tekivät rauhattomuuksia, söivät ihmisten lampaita ja pienempiä kylän koiria purivat vaivaisiksi. Nekin näyttivät päättäneen olla leppymättömiä.
Mutta luonnossa on suhteita, jotka tekevät tyhjiksi itsekkäät päätökset ja saattavat unhottamaan muukalaisen rodun ja vieraan veren, kansallisuuden, lait ja uskonnon.