Kyllä oli väsyttävän kuumakin, ettei olisi huolinut tehdä mitään. Miisun mielestä olisi tämmöisenä aikana pitänyt saada olla aivan rauhassa ja huoletonna, välittämättä mistään mitään. Venyä siimespaikassa pitkin pituuttaan, sorkat suorana. Eikä olisi viitsinyt päätäänkään kääntää, vaikka hiiri olisi nenää nykäisten juossut ohitse. Olisi vaan antanut maailman mennä menoaan…

Vaan tuossa ne nyt nuo pikku sikjot naukuivat ja mankuivat nälissään. Olivathan ne niin sieviä ja somannäköisiä pienine käpälineen ja suurine silmineen. Nurkumielisinä ne katsoa tiirottivat emoa silmiin ja niin naukuivat hartaasti, että nyökki pikku ruumis ja vatsaa veteli edes takaisin.

Miisu läksi kävelemään metsään päin. Vaan kun pikku sikjot juosta tepersivät jälessä, otti Miisu kiivaita hyppyjä, ja niin sai pennut itsestään haihdutetuiksi.

Metsään päästyään ja ensimäisen linnun nähtyään heti kohosi Miisun luonto. Velttous katosi ja oli kuin uusia voimia olisi saanut. Räkättirastas räksätti ja liekasteli aivan lähellä, kujeillen Miisulle. Miisu kulki huolettoman näköisenä, kuin ei huomaisikaan koko otusta. Vaan kun lintu aivan päällitse lensi ja kiihkeästi räksätti, kohosi tahtomattaankin Miisun pää ja luonto yötteli hyppäykseen.

Siellä oli metsässä lintuja paljokin. Koko metsä oli lintujen laulua ja viserrystä täynnä. Miisu ei siitä mitään välittänyt, jos ne ylhäällä puissa visertivät, vaan kun kuului jostakin aivan läheltä puun oksalta sirkutusta, silloin hän tarkisti huomiotaan, seisahtui ja katseli, oliko sirkuttaja saavutettavissa.

Yhtä semmoista rupesi Miisu jo vaanimaan, vaan lintu heti huomasi ja lensi, minne lie lentänytkään.

Samassa ilmaantui toinen lintu, joka liekasteli samalla tavalla kuin räkättirastas. Edellä se lenteli ja näytti tekevän ivaa.

Miisu ei ensin ollut tietonaankaan. Vaan kun lintu rupesi kovin lähentelemään, suuttui hän ja tavotteli sitä.

Jonkun aikaa vehkeiltyään katosi lintu. Miisu hairasteli, että minne se joutui. Sitte hän huomasi, että linnulla oli pojat ja että se oli narrannut hänet pois poikiensa läheisyydestä. Vaan nyt hän näki, että jonkun matkan päässä lintu hyppeli poikineen.

Miisun mielessä heräsi heti kavala ajatus salaa kiertää poikueen luo. Hän lähti hyvin varovasti hiipimään. Puiden suojassa hän hiipi, mättäiden taitse pujottelihe, notkeana ja matalana maata myöten kuin sisilisko. Ja kun onnellisesti pääsi lähempien mättäiden suojaan, hyvillään jo hyristeli itseään ja lierautti kirjavata häntäänsä.