Heittäytyä junan alle saadakseen siten surmansa, sitä vastaan hänellä ei ollut mitään, se oli varma että surmansa siinä sai, ja saihan ihminen valita parhaimman keinon kuolemataankin varten. Jotka taas muka vahingossa jäivät junan alle, heitä hän ei säälinyt ollenkaan, sillä hänen mielestään oli joka tapauksessa kunkin oma syynsä, jos jäi junan alle, kun kerran rautatieliikkeessä on niin selvät säännöt ja järjestykset, että kaikkein yksinkertaisimmankin ihmisen pitäisi osata niitä noudattaa. Eläimet eivät tosin tietäneet ohjesäännöistä, mutta niiden omistajain piti tietää eikä päästää elukoitaan radalle; siitä ei ollut mitään edesvastausta, jos ajoi radalle tulleen elukan päälle.
* * * * *
Junankulettaja Kallio sai kesällä virkalomaa käydäkseen hautaamassa äitinsä, ja sai kyytimiehekseen erään torpanmiehen. Kohta alkutaipaleella oli karja makaamassa maantiellä.
— Lyö hevosta ja aja päälle! kehoitti Kallio.
— Ei toki ajeta päälle, sanoi mies ja antoi lehmäin nousta ylös ja väistyä syrjään.
— Ei siitä ole mitään edesvastausta, jos ajaa lehmän päälle, kun se ei mene edestä pois, sanoi Kallio.
— Jospa ei oliskaan, vaan onhan se väärin sillä tavalla vahingoittaa luontokappaletta.
— Mutta kun lehmä on niin laiska, ettei mene edestä pois, märehtii vaan!
— Kyllä se menee, kun se ennättää: ymmärtäähän se toki vaarapaikan sekin.
— Sekö ymmärtää! Lehmä on kauhean tuhma eläin!