Kuin kihloissa.
He näyttävät olevan kuin kihloissa, vaikka ovat olleet naimisissa jo monta vuotta.
Miehen tulin tuntemaan eräissä kemuissa, jotka pidettiin ravintolassa eräälle paikkakunnalta poislähtevälle hyvälle ystävälle. Siellä herätti hän heti huomiotani. Hän istui pöydän päässä toisten seurassa, poltteli hienoa paperossia, noin vaan poltellakseen, ja aina vähän päästä sormillaan vetäsi viiksiään tai suippoa leukapartaansa. Hän puhalteli savua ylös ilmaan ja jäi useasti katselemaan sen somia rengasmaisia muodostuksia. Hän kyllä vilkkaasti puheli, vaan selvästi näki, ettei hän siltä kokonaan antautunut asiaan. Joka hetki näytti, kuin hänen mielessään olisi maannut joku muu asia, suurempi ja tähdellisempi, joka valtasi hänen mielensä kokonaan, vaikkei hän siitä kellekään puhunut.
Minusta ensin melkein näytti kuin hän olisi uskonnollinen, sillä koko hänen olennostaan, erittäinkin avonaisista kasvoistaan, selkeästä otsastaan ja lempeistä silmistään loisti omituinen, hiljainen rauha, kirkkaus, pyhyys tai jotakin semmoista.
Hän ei juonut niin kuin juodakseen, vaan siististi maistoi viiniä lasistaan, nähtävällä varovaisuudella ja maltilla, tai kuin hän ei olisi siitä ollenkaan välittänyt, vaan ainoastaan seuran vuoksi kohotti lasinsa silloin kuin muutkin.
Ensimäisten lasien aikana keskusteltiin yleisistä päivän kysymyksistä. Hän ei niin innokkaasti ottanut osaa keskusteluun kuin muut, vaan lausui hänkin mielipiteensä, joka aina oli puoleksi väliäpitämätön ja tavallisesti tämmöinen: "Minä nyt en ole tarkemmin seurannut sitä asiaa, vaan minusta tuntuu, että…"
Nuo kaikki pikku seikat — sekin, että hän oli istuutunut juuri pöydän päähän kuin vaistomaisella tarkoituksella olla vähän erillään muista — loihtivat hänet minulle, joka olin koko huomiollani kiintynyt häntä tarkastamaan, erääksi erikoiseksi ihmiseksi, jonka koko olentoa ja läheistä ympäristöä vallitsee jokin salainen, minulle vielä tuntematon voima tai henki tai miksi sitä nimittäisin.
Puhe vilkastui, seura tuli iloisemmaksi, yleiset kysymykset jätettiin syrjään, joko valmiiksi pohdittuina tai alustavasti keskusteltuina, ja ruvettiin kertomaan kaskuja kouluajoilta ja tunnetuista suurista miehistä.
Hän katsoi nyt kelloaan ja näytti varustauvan lähtemään. Hän viittasi illan sankarin luokseen, meni hänen kanssaan toiseen huoneeseen, jonne ovi oli auki, ja näytti pyytävän päästäkseen lähtemään seuraa häiritsemättä — kuin vakava, hyvänsuopainen pappi, joka tahtoo pidoista poistua, — vaan kuitenkin sallii toisten jäädä myöhempään. Mutta kunniavieras tarttui häneen, näytti tekevän kaikki tyhjäksi, työnsi hänet saliin takaisin ja sanoi:
— Mihinkä sinulla on semmoinen kiire, kello on vasta 10.