— Olenkos minä kaunis vai ruma?
— Mistä sinä nyt olet saanut päähäsi semmoista kysellä? Kaunishan sinä olet.
— Oikeinko todella? kysyi Eerikki äkkiä, sillä hän oli äidin katseesta ja äänen painosta huomannut, että kauneus oli jotakin kallista.
— Oikein todella sinä olet kaunis. Sinusta tulee vielä kaunis mies — (isääsi), lisäsi äiti ajatuksissaan.
Eerikki taas ajatteli. Tumma puna kohosi hänen kasvoihinsa, ja hän kysyi:
— Milloinkas sitä on kaunis ja kuka se on kaunis?
— Harvat ne kauniita ovat. Kaunis on se, joka ei ole ruma, en minä osaa häntä muuten selittää.
Eerikki ajatteli ja kysyi, kovasti punastuen:
— Eikös kauppaneuvoksen neiti ole kaunis?
— Kaunishan se on hyvin kaunis. Ja sitte se on hyvin rikas myöskin, poikaseni!