Kerran kun hän tunsi kirjeessä olevan valokuvan, avasi hän sen. Kirjeestä hän ei mitään ymmärtänyt, kun se oli vieraskielinen, vaan valokuva oli neidin. Eerikki vapisi pelonalaisesta liikutuksesta katsellessaan kuvaa. Neiti oli kuvassa niin ihana. Hän painoi kuvaa suutaan vasten, että märkä sija tuli siihen, painoi moneen kertaan. Hän ei kuitenkaan tahtonut varastaa kuvaa eikä kirjettä. Hän pani ne uuteen kuoreen ja kirjoitti osoitteen. Vaan kirjoitus tuli niin törkeän huonoa, ettei hän uskaltanut sitä lähettää. Hän poltti kirjeen ja kätki kuvan tarkimpaan talteen, josta sitä useasti katseli.
— Tulipaloa, jossa hän pelastaisi neidin, kuvitteli Eerikki vilkkaassa mielessään usein ja elävästi. Jos syntyisi talossa tulipalo! Kun tuli riehuisi viereisissä huoneissa, kiipeisi hän rohkeasti sievässä palokuntalaispaidassaan neidin makuukammarin akkunaan, koputtaisi ja kuiskaisi: — "Rakas neiti, minä tulin teitä pelastamaan tulen keskeltä!" — Neiti pyörtyisi, vaan hän särkisi ikkunan, ottaisi hänet syliinsä ja kantaisi tuon valkeahuntuisen olennon pihan puolelle puutarhaan, jossa virottelisi hänet. Neiti avaisi silmänsä, tarttuisi hänen käteensä ja kuiskaisi: — "Kulta Eerikkini! Sinä olet pelastanut minut kuolemasta ja siitä edestä saat sinä minut omaksesi." — Siitä hetkestä alkaen olisi hän neidin sulhanen, ylhäinen ja rikas.
Mutta kauppaneuvoksen talo ei syttynyt tuleen, ja kun alettiin puhua, että neiti menee kohta naimisiin, tuli Eerikki onnettomaksi. Kun neidin sulhanen tuli kauppaneuvokselle vierailemaan, oli hän hyvin synkkämielisenä ja karttoi nähdä neitiä, ja tuota herraa, jota sanottiin neidin sulhaseksi, hän ei suvainnut ollenkaan, häntä hän suorastaan vihasi ja vainosi. Vaan tuo herra meni pian pois.
Viimein neitiä kuulutettiin.
Eerikki oli aivan toivotonna. Hän laihtui ja tuli surumielisen näköiseksi. Se oli vaikein asia, ettei neiti varmaankaan tiennyt, kuinka syvästi hän häntä rakasti, kuinka hän kärsi. Hän oli monasti päättänyt käydessään neidin luona kammarissa tarttua neidin käteen, notkistaa polvensa ja sanoa:
— Neiti, minä rakastan teitä, minä jumaloitsen teitä! Minä en voi elää, jos en saa teitä!
Hän oli tämän tempun harjoitellut monta kertaa, vaan ei saanut koskaan rohkeutta.
Monena iltana tuskissaan myöhään valvottuaan, kun neidin hääpäivä läheni ja läheni, iski Eerikin päähän uusi ajatus. Se kyllä oli kauheata, vaan se tuli hänen mieleensä ja vaivasi häntä.
Tulipalo kauppaneuvoksen talossa on hänen saatava aikaan!
Se ensin häntä kauhistutti, vaan toiselta puolen tuli rauhoittavia asianhaaroja. Kauppaneuvoksen talo on varmaankin kalliisti vakuutettu ja palokunnat ehtivät sammuttamaan, ettei talo paljon ennätä palaa. Viisi päivää ennen hääpäivää lähti Eerikki eräänä iltana kotoaan, sanoen menevänsä lauluharjoitukseen, jossa hän luultavasti viipyy myöhään. Palokuntalaispaitansa ja hattunsa hän pani salaa povelleen ja muutti ne päälleen ulkohuoneessa. Halkoliiteristä hän otti tuohia taskunsa täyteen.