— No, no, pitikö tuosta nyt noin suuttua.
— Vaan mitäs semmoinen Junnu tulee minun päälleni kaipaamaan, ja kauppias semmoista hullua uskoo, puhisi Torkkeli vihoissaan.
Kauppias jätti asian silleen, vaan Torkkeli päätti kostaa. Kun hän ensi kerran tämän jälkeen tapasi Junnun, joka oli makasiinien välistä solaa siivoamassa, potkasi hän takaa päin hänet suulleen likaan ja kysyi:
— Vieläkö sinä menet kaipaamaan minun päälleni?
— Kylläpä olisi syytä käydä vieläkin, vastasi Junnu, nousten ylös.
— Vieläkö sinä tolitat siinä! sanoi Torkkeli ja löi häntä avainkimpulla päätä vasten.
Eräs talonpoika, jolle Torkkeli oli menossa suoloja antamaan, nauraa hohotti puoliväkinäistä naurua sukkelalle puotilaiselle, sanoipa vielä jonkun pilkkasanankin Junnulle.
Suolamakasiinissa kertoi Torkkeli talonpojalle, että tuo Junnu oli vähämielinen löyhkä, jota kaikki narrasivat, ja että se oli uskaltanut käydä kantelemassa kauppiaalle hänen päälleen.
— Usko hullua sitte! sanoi mies ja kolautti lapiolla suolanelikon kylkeen, että suolat vajuisivat tiiviiseen.
— Ei se toki ole kauppias sitä uskonutkaan, vaan että tuommoinen hullu menee minun päälleni kaipaamaan —!