— Annattakaa sitä jollakin selkään oikein! Ryyppypalkallahan ne jätkät sen selän pehmittävät, neuvoi suolan ostaja ja kolautti yhä kovemmin lapiolla nelikon kylkeen, kun oli jo kukkurapääksi sen täyttänyt.
— Vieläkö tämä pitää pyyhkiä? kysyi hän tuttavallisesti naurussa suin.
— Kaada säkkiisi vaan!
Torkkelista ja talonpojasta oli tullut ystävät tuossa paikassa.
Junnu meni kolmannen kerran valittamaan kauppiaalle ja kertoi, mitenkä
Torkkeli oli häntä rääkännyt.
Mutta kauppias oli jo kyllästynyt näihin valituksiin, hän ei tahtonut enää sekaantua Junnun ja Torkkelin rettelöihin. Sopikoot keskenään!
— Ei Junnu saa alituiseen tulla tänne kantelemaan, ei se sovi. Minä en jouda teidän riidoissanne rähisemään, minulla on parempaakin tekemistä.
Kauppias näytti hyvin vihaiselta, jonka tähden Junnu ei enää uskaltanut valituksiaan jatkaa, vaan hän teki toisen päätöksen.
— Ei suinkaan sitte kauppias pane vastaan, jos minä lähden talosta; minä tunnen kuinka Torkkeli minua vihaa.
— Junnu ei saa ruveta oikkuilemaan kuin päättömät naiset. Kaiken vuoksipa pois! Kuka tässä sitte isännyyttä pitää?