Mitenkä isäntä nyt joutaa tänne työhön kysyi lotjan kippari.
— Minulla on nyt vaan hyvää aikaa, sanoi Junnu verkakseen, luoden silmänsä maahan.
— Onhan siellä Junnun omakin laiva rannassa, miksi Junnu ei mene sinne?
— Joutaisinpahan vaan nyt tännekin.
Junnu otettiin työhön, ja hän teki työtä kuin karhu aivan silmittömänä ja ihmisiin paljo katsomatta, paita märkänä ruumiissaan kiini ja hiki päästään valuen. Hän kantoi kaksi säkkiä siihen kun monet toiset yhden. Hänellä oli vaistomainen pelko, että jos hän hetkeksikään pysähtyy seisottelemaan, ruvetaan häneltä kyselemään ja utelemaan ja sillä tavalla saataisiin selville hänen poislähtönsä talostaan; muuta tietysti he eivät voisi uskoa kuin että hänet on ajettu pois. Sen tähden hän teki työtä niin kovasti ja niin mielellään; hän ei olisi tuntenut väsymystä, vaikka olisi yhtä kyytiä tyhjennetty koko suuri lotja. Kun päästettiin ruokatunnille, ei hänellä ollut nälkä yhtään, vaan sitä vastoin janotti kauheasti. Eräästä rantapuodista hän osti leipää ja silliä, ja söi sitä kuitenkin suurella halulla rannalla lotjan lähellä, hatullaan juoden rannasta vettä palan väliin.
Niin kuin Junnu pahasti aavisti, tuli kohta ilmi hänen pois joutumisensa kauppias Helisevästä. Poikarakkeja tuli rantaan ja alkoivat häntä härnätä sillä, että "isäntä" on ajettu pois talostaan. Junnu ei ensin virkkanut mitään, vaan kun kaikki toiset kantajat ja kippari kaikkein enin alkoivat ahdistaa häntä, selitti hän viimein, että hän se lähti, eikä häntä ole ajettu. Mutta sitäkös kukaan uskoi, ohoh! Isäntä oli ajettu talostaan — sepäs hauskaa vasta oli! Häntä neuvottiin, että hänen olisi pitänyt isäntänä ajaa muut pois talostaan, mutta siinä talossa lieneekin akkavalta. J.n.e.
Junnu koetti kärsiä kaikki, vaikka tukalaa se oli. Miksi hänen piti näin olla kaikkien pilkattavana, kaikkien sysittävänä? eihän hän ollut mitään pahaa tehnyt. Hänen lapsellisissa silmissään kuvastui syvä tuska ja kärsimys, mutta se teki hänet toisten silmissä vaan yhä naurettavammaksi, kaikilla oli sitä suurempi halu häntä kiusata, kuta enemmän he näkivät hänen tulevan pahalle mielelle.
Kaiken lisäksi ilmoitettiin hänelle majapaikassaan, ettei heillä ole tilaa hänen asua, saisi muuttaa pois. Talossa näet pidettiin Junnua liijan likaisena, hän haisi pahalle, eikä häntä iletty nähdä.
Junnu ei nyt tahtonut hankkiakaan erityistä majapaikkaa, kun huomasi, että hän oli vastenmielinen ihmisille. Hän luuli, että kaikki kammosivat häntä siitä syystä, kun hänet oli muka ajettu talostaan pois; häntä kai luultiin pahantekijäksi. Kun oli kesä, asusteli hän ulkosalla ja makaili yönsä milloin missäkin halkopinojen välissä kaupungin rannassa. Mutta kun tuli syksypuoli, oli aivan ulkona kovin kylmä yötä viettää, jonka tähden hän uskalsi mennä johonkin ulkohuoneeseen, missä oli heiniä tai sammalia. Talveksi hän aikoi mennä maalle, jossa ei häntä tunnettaisi.
Kun tuli syksypimeät, eikä sattunut olemaan lotjilla työtä, harhaili hän kaupungin kaduilla tai seisoskeli satamalla, katsellen ikävissään pimeyteen ja tuijottaen tuliin, jotka kiiluivat sihisevien höyrylaivojen salongeista tai halkolotjien kajuuttain ikkunoista, kuvastuen mustaan veteen. Hänestä tuntui niin ikävältä! Hänen mielensä oli niin musta kuin tuo vesi; pimeys satamalla, jossa vaan muutamia tulia tuikki, veti häntä puoleensa. Hän voi seista täällä tuntikausia ja katsella vaan tuohon pimeyteen, josta hän ei muuta käsittänyt kuin että se veti häntä omituisesti puoleensa; hänen oli täällä hyvä olla, vaikka värisytti järveltä tuleva kylmä ilmanhenki.