— Minä olen kuullut, sanoi kauppias Junnun tultua hänen konttooriinsa, että Junnu on aivan muuttunut mies, ja kun Junnu on taas osoittanut itsensä rehelliseksi ja toimekkaaksi, en minä tahdo muistella mitään entisistä, ja tarjoan Junnulle saman paikan, mikä Junnulla ennenkin meillä oli, sillä entinen talonmies on kuollut. Ei ole enää meillä Torkkeliakaan, joka Junnua kiusaisi. Nyt minä maksan jo sen täyden 30 markkaa kuukaudelta — ehkäpä Junnulla on jo tiedossa emäntäkin.
Junnu kiitti tarjouksesta, vaan hän tahtoi puhua vielä entisestäkin, vaikka kauppias kielteli.
— Minä olen tehnyt suuren rikoksen, vaan olen sen kautta päässyt valkeuteen. Pastori selitti, että Herra useasti antaa ihmisen pahan hengen valtaan, johdattaakseen hänet koettelemusten kautta oikealle tielle. Niinpä on minunkin käynyt. Se oli yksi kohta oikeudessa, josta minä tulin yminärrykseeni; se oli se, kun kauppias vannoi pyhän valan siitä kadonneesta avaimesta —
Kauppias vaaleni äkkiä, niin ettei voinut hengittääkään, vaan hän tuli levollisemmaksi, kun Junnu jatkoi:
— Minä olin luullut, että minulle vaan kaikki tekevät vääryyttä, vaan oikeuden edessä minä tulin huomaamaan, että pyhä laki tekee minullekin totuutta, kun herra kauppias niin vähäpätöisen asian vahvisti pyhällä valalla. Sitte minä olen tehnyt katumusta ja parannusta niin kuin olen yksinkertaisuudessani osannut.
Kauppias tuli syvästi liikutetuksi ja vedet silmissään hän puristi
Junnun kättä, sanoen:
— Se on kauniisti tehty, — se on kauniisti tehty!
Muuta hän ei ensin voinut sanoa, ja hän huokasi syvään.
Toinnuttuaan liikutuksestaan jatkoi kauppias:
— Minua ilahuttaa, että Junnu on tehnyt parannuksen: minä luotan nyt
Junnuun täydellisesti, ja Junnun pitää jo tänä päivänä muuttaa meille.