— Se on ihmeellistä että sinä aina tahdot puolustaa semmoisia, jotka meille vahinkoa tekevät. Tuskin me saisimme omaa palastamme syödä, jos minä en olisi vähä pitämässä kiini. Sinä olet semmoinen helppoluontoinen ja sinua saa pettää kuin pientä lasta.
Haverinen ei enää jatkanut puhetta, sillä hän oli rauhallinen mies.
Seuraavana päivänä liikkui Haverisen vaimo kummallisessa vimmassa, kysellen kaikilta erästä Heikki Haverista, joka heidän nimiinsä tekee velkaa kaikkialla. Vihdoin hän pääsi miehen perille. Se oli eräs työmies kaupungin laidassa. Siellä kävi Haverisen vaimo vieraisilla, ja saivat ne nimensä kuulla. Ensin oli koko perhe hämmästyksissään ja häpeissään maksamattomasta asiastaan, mutta lopulta tuntui Haverisesta haukkuminen jo liijemmoiselta, hän kierteli ja houkutteli vierasta hyvällä, vaan kun siitä ei ollut mitään apua, sieppasi hän sopelta halon ja sanoi:
— Emäntä on hyvä ja menee nyt paikalla ulos!
Haverisen emäntä oli oikeastaan luonteeltaan hyvin pelkuri; hänelle pakkautui veri päähän, jos hän luki Kuopion Uutisista suurempata tappelujuttua. Niin raivossa ja voiton puolella kuin hän oli tässä ensin ollutkin, oli hän pyörtyä nähdessään tuon väärän Haverisen uhkaavan häntä halolla. Hän ei tiennyt itse, mitenkä hän tuli ulos, vaan koko matkan kotiinsa piteli hän sydänalaansa ja luuli kaatuvansa joka askeleella. Hän sairastui vuoteen omaksi muutamaksi päiväksi, jolloin hän kiivaasti vaati miehensä nostamaan kanteen tuota toista Haverista vastaan. Mutta mies kartteli ja odotti, että puuska menisi ohi.
Oikeusjutun jätti vaimokin puolestaan sikseen, sillä hän pelkäsi kovasti kulunkeja, vaan sen sijaan keksi hän mielestään vielä paremman keinon. Asiahan oli vielä selvittämättä toimittajalle, ja nyt hän pyytää samalla toimittajaa kirjoittamaan lehteen tuosta petturista, joka toisen nimiin tekee velkaa, ja kun menee siitä hänelle puhumaan, uhkaa tappaa. Semmoisia roistomaisia ihmisiä! Siitä tulee hyvä kirjoitus sanomalehteen.
Parattuaan meni hän toimittajan asuntoon. Toimittaja oli taas kiireessä työssä, vaan otti eukon kohteliaasti puheelleen. Kun eukko rupesi kertomaan entistä juttua tilausrahasta, keskeytti hänet toimittaja, huomauttaen että se asia oli jo selvitetty.
— Ei, hyvä herra, nyt siinä vasta selvittämistä onkin. Herra toimittaja ei tiedäkään, että täällä on eräs toinen Heikki Haverinen, joka on tehnyt meidän nimiin velkaa.
— Teidän nimiin?
— Niin. Se se on jättänyt uutisetkin maksamatta, jota sitte tultiin meiltä perimään, ja kun minä menin sinne siitä sanomaan, uhkasi minut tappaa ja halon jo kohotti lyödäkseen, vaan pääsin toki pakoon.