— Se on kai mahdotonta.
— Teidän täytyy, — sanoi Bratt ankarasti. — Jännittäkää tahtoanne! Nyt on henkenne kysymyksessä. Me olemme velvolliset taistelemaan sen puolesta niin kauan kuin voimme.
Frida teki muutamia uintiliikkeitä käsillään, ja Bratt auttoi häntä voimakkaalla otteella hänen viittansa kauluksesta.
— Kas, kas, — sanoi hän. — Sehän käy erinomaisesti. Muutamia metrejä vielä, niin meillä on pohja jalkojen alla.
Bratt oli oikeassa. Hiekkasärkkä ulottui kauas merelle päin. Ja neljännestuntia "Victorian" karilleajon jälkeen oli nuori norjalainen maissa puoleksi tajuton nainen sylissään.
Hän laski Fridan varovasti kivelle.
— Nyt on tosi edessä, — sanoi hän käskevästi. — Hierokaa koko ruumistanne ja koettakaa juosta.
— Minä en voi, — mutisi tyttö. — Jalat on kuin lyijyä. Voi Jumala, mitä minun pitää tehdä?
— Teidän täytyy juosta, — vastasi Bratt kalmankalpeana ja yhteenpuristetuin huulin. — Tulkaa nyt!
Ja hän veti mukaansa Fridaa, joka kompastui, mutta nousi jälleen. Paroonitar rukoili säästämään, mutta Bratt laahasi häntä armotta eteenpäin.