— Ette kai tahdo, että minä käyttäisin…?
— Miehenvaatteita. En, en juuri sitäkään. Te muututte eskimoneidiksi. Johnsen tuntee grönlantilaiset muodit ja osaa sen asian toimittaa. Vakavasti puhuen, — jatkoi hän huomatessaan, kuinka onnettomana paroonitar katseli eteensä, — me saamme järjestää olomme niin käytännöllisesti kuin suinkin. Siitä riippuu, voimmeko kestää talven vaivoja. Kun pakkanen tulee, paleltuisitte te kädenkäänteessä kuoliaaksi tuossa puvussa. Tai myöskin olisi teidän pakko istua sisällä lieden ääressä, ja se on kaikkea muuta pahempaa. Ei, kyllä te saatte ryömiä hylkeennahkaan, ei siinä ole mitään kainostelemista.
Paroonitar tarkasteli häntä salaa. Nuori norjalainen ei ollut juuri hienon näköinen. Tukka roikkui pitkänä niskassa, parransänki pisti esiin joka paikasta ja punainen kaulaliina muistutti Hampurin satamajätkien kaulaliinaa. Mutta viisaat, valppaat silmät ja ruumiin tarmokas asento ja miehekäs tyyneys saivat paroonittaren luottamaan häneen. Niinpä kyllä, professori oli oikeassa, hänessä oli jotakin, joka muistutti seikkailuja. Mahdollisesti hän ei menestyisi tanssisalissa. Mutta täällä hän oli oikeassa ympäristössään, vaarojen ja puutteiden keskellä köyhässä ja karussa luonnossa.
— No niin, — sanoi paroonitar. — Minun on kai pakko totella käskyä, nyt niinkuin aina.
— Niin on, vai mitä sinä sanot, Boy?
Koira tuijotti kysyvästi toisesta toiseen ruskeilla silmillään, sitten laskeutui pitkäkseen, pää käpälillä, nöyrästi alistuen.
— Siinä näette, — sanoi Bratt. — Boy tietää, mikä meille on parasta. Elämä täällä 70:nnen leveysasteen pohjoispuolella on minulle tuttua. Ja te olette vielä vasta-alkaja. Mikä on silloin luonnollisempaa kuin että minä otan komennon, eikö totta? Vielä yksi asia. Kahden viikon päästä nousee aurinko viimeisen kerran eikä sitten näy kolmeen kuukauteen. Me jäämme pimeyteen. Te kuulitte, mitä jääluotsi sanoi. Hän tuntee arktisen talviyön kauhut. Ei hyödytä ollenkaan sulkeutua sisälle ja olla peloissaan. Ainoa pelastus on liikkeelläolo ja yritteliäisyys. Silloin on hyvä olla puettu niin, että voi liikkua. Hylkeennahkaa päästä jalkoihin. Se on sekä lämmintä että mukavaa.
— Mukavaa?
— Niin, te ryömitte pukuunne kuin makuusäkkiin. Kiedotte itsenne kapeisiin nahkahihnoihin ja saatte lakin päähänne.
— Silloin minusta kai tulee kaunis!