Frida katsoi toisesta toiseen. Steariinikynttilä heitti häilyvää valoaan pieneen olentoon. Oh — hän oli aivan toisenlainen kuin se hieno neiti, joka oli ollut "Victorian" suosituin matkustaja. Hänen kalpeat ilmehikkäät kasvonsa olivat laihtuneet eikä tuvan lika ollut niitä säästänyt. Pienissä käsissä oli selviä jälkiä työstä ja vaivasta. Ja musta tukka oli aikaa sitten sanonut hyvästit hiusneuloille ja riippui nyt vallattomina kiharoina pitkin selkää.
Mutta silmät olivat kaltaisensa — samat tummat, säteilevät silmät, jotka tuntuivat aina oleilevan kaukaisessa maailmassa.
Otsaan oli tullut aivan pieni ryppy, joka oli muuttanut koko luonteen vienoissa ja lapsellisissa tytönkasvoissa. Tässä rypyssä oli se tarmo, joka oli karaissut hänen ruumiinsa ja sielunsa. Hän oli vuodattanut ne kyyneleet, jotka täytyi vuodattaa, ja nyt hän oli tottunut jokapäiväiseen kaipuuseen. Ja ennen kaikkea hänessä oli herännyt halu osoittautua sen luottamuksen arvoiseksi, jonka nämä uhrautuvat miehet häneen panivat. Hän ei ollut enää pieni paroonitar suurelta maatilalta Schleswig-Holsteinista, pieni vaativainen neiti, jota oli kasvatettu imarruksin ja nöyrästi alistuen. Elämä oli töykeästi kääntänyt hänestä kasvonsa, ja nyt oli näyttäytyvä, millaisista aineksista kenraaliluutnantti von Heffnerin tytär oli tehty.
Jospa hänen hampurilaiset ystävänsä saisivat nyt nähdä hänet! Tietäisivätpä he vain, että hän asusti kurjassa tuvassa napaseudun erämaassa — kurjemmassa kuin mikään hökkeli S:t Paulissa — ja paistoi kalaa kolmelle miehelle! Että hän käyskenteli hylkeennahoissa ja ampui luodikolla puolipimeässä, pakkasen purressa sormia, ja ettei hän pessyt itseään useammin kuin pari kertaa viikossa… oh!
Bratt nousi äkkiä.
— Kuulkaa! — kuiskasi hän. Boy käveli hitaasti ovelle heikosti muristen, mutta osoittamatta merkkejä suurempaan kiihtymykseen.
— Mitähän se voi olla? — kysyi Frida ja tarttui pieneen karbiiniin, joka riippui hänen vuoteensa pääpuolen kohdalla.
— Ehkä jääkarhu? — arvaili professori.
— Ei! — vastasi Bratt. — Silloin olisi Boy kyllä näyttänyt hampaitaan aivan toisella tavalla. Siellä on varmasti joitakin muita herroja mellastamassa alhaalla rannassa. — Hän heitti pyssyn olalleen ja livahti ulos. Frida veti lakin korvilleen ja seurasi perässä.
He jäivät hämmästyneinä seisomaan. Sillä kaukana idässä loisti kuu kalpeana ja kirkkaana tummanviheriällä taivaalla leveän loistavan juovan lepatellessa edestakaisin Arcturuksen ja Orionin vyön välillä. Se vivahteli kaikissa väreissä, taivas näkyi liekehtivän säkenöivissä valoheijastuksissa, jotka tunkeutuivat eetteriin kuin välkkyvät keihäät.