Itärannikolle? — Luonnollisesti tahdomme itärannikolle, — sanoivat he kaikki.

Ja kahta tuntia myöhemmin tuli professori Marmont hengästyneenä ylös komentosillalle papereineen.

— No? — kysyi kapteeni.

— Tässä he ovat kaikki, — huusi professori riemastuneena. — Kaikki — paitsi kaksi, joita en voi löytää. Ne ovat nuori vapaaherrallinen neiti von Heffner ja muuan norjalainen eläintutkija Kristianiasta. Hitto ties minne he ovat lymynneet!

— Nuoresta neidistä vastaan minä, — selitti kapteeni hymyillen. — Hänet on laivanisännistö erikoisesti uskonut minun huostaani, ja hän on minun mieskohtaisen valvontani alaisena. Kenraaliluutnantti von Heffner, hänen isänsä, on paraita ystäviäni. Pikku Frida meni kokkapuolelle puoli tuntia sitten saadakseen häiritsemättä nauttia keskiyön auringosta. Ja saatte nähdä, että nuorella norjalaisella on ollut sama maku…

II.

SATUMAA.

Kapteeni Strohmann oli oikeassa. Kauimpana kokassa ankkuritukin ja etuluukun välillä istui pieni sylfidinen olento ja katseli hartaasti aurinkoa, joka nyt riemuitsevana nousi taivaalle.

Hänen tummat, uneksivat silmänsä loistivat nuoruuden hurmaavista kasvoista. Pikku paroonitar oli ainoastaan 19-vuotias.

Istuessaan siinä auringon kultainen loiste norsunluuvalkoisella otsallaan, jota reunusti kokonainen rikkaus kesyttömiä pikimustia kiharoita, muistutti hän jotakuta taidemaalari Gainsboroughin kauneimmista naisista.