— On kuin kuulisin isäni äänen, — kuiskasi Frida haaveillen. — Hän ymmärsi minut niin hyvin. Sanokaa, mikä neuvo se on.
— En, — vastasi luotsi hetken mietittyään. — Minulla ei ole oikeutta sekaantua teidän elämäänne. Te saatte kyllä muutenkin kuulla neuvoni hiljaisena kuiskauksena jonakin tyynenä tähtikirkkaana iltana.
Hän kääntyi äkkiä.
— Varmasti joku liikkuu läheisyydessä, — sanoi hän. — Onko Boy ulkona?
— Ei, — vastasi Frida. — Minä en kuule mitään. Kenties se on vain jäävyöryn humua.
Luotsi istui kauan kuunnellein
— Kuulin kai väärin, — sanoi hän lopuksi. — Puhuakseni totta luulin, että jääkarhu harppasi vaappuen tuolla ylhäällä jäävyöryllä. Pyyntimiehet sanovat, että joka jouluaatto tulee jääkarhu talvehtivien majoille, mutta se ei ole mikään tavallinen rauhallinen jääkarhu, jollaisia tavataan kesällä ahtojäillä Novaja Semljan likellä. Ei, joulukarhu on raju ja verenhimoinen. On sattunut, että se on tunkeutunut majoihin ja raastanut mukaansa jonkun asukkaan. Ja ennen maailmassa jääkarhut suorastaan piirittivät joulun aikaan yksinäisiä majoja. Pyyntimiehille ne olivat aina tervetulleita, sillä karhunliha on hyvin herkullista.
— Ensimäinen joulukarhu, josta Huippuvuorten historia kertoo, tuli vuonna 1634 tervehtimään hollantilaista Andres Janszia ja hänen kuutta toveriaan, jotka talvehtivat Smeerenburgissa. Jo marraskuussa ilmeni heissä kerpukin oireita. He eivät voineet toivoa pelastusta muuten kuin, että "Jumala lähettäisi heille jotakin virkistystä". Ja Jumala lähettikin heille karhun jouluaattona. He koettivat sitä tappaa, mutta se oli liian raju ja voimakas ja ajoi heidät majaan, missä he pian senjälkeen yksitellen kuolivat ja…
Luotsi vaikeni äkkiä ja nousi puoliksi.
— Kuulkaa, — sanoi hän, — eikö lumi narissut ihan takanamme…?
Katsokaa!