Etelässä pitkin jään ulommaista reunaa värähteli leveä ja mahtava valojuova. Se taittui puhtaan valkoisena kuun valoon, viilsi yön läpi kuin kirkas miekka ja tunkeutui kauheaan kylmyyteen, joki piti vallassaan äärettömiä, hiljaisia erämaita.
Oli sunnuntai-aamu, toinen päivä maaliskuuta.
Kolme haaksirikkoista seisoi jääluotsin haudalla The Foxnose'lla. Pieni puuristi oli Nils Johnsenin viimeisen leposijan merkkinä. Suuria kiviä oli vieritetty haudalle estämään jääkarhun hyökkäyksiä. Risti seisoi niemellä uutena muistomerkkinä lukemattomien muiden joukossa napaseudun yön vaatimista uhreista.
Kylmyys oli kovimmillaan. Mutta ilman tyyneyden vuoksi ei se tuntunut niin ankaralta. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikahtanut. Haaksirikkoiset olivat kokonaan kietoutuneet turkkeihin, vain suu ja silmät olivat näkyvissä, ja hengitys oli kuin valkoisia pilviä heidän ympärillään.
Mutta koittava päivä karkoitti kaiken alakuloisuuden. Pelastus tuntui hohtavan heitä vastaan välkkyvistä heijastuksista, jotka leikkivät kuten iloiset lapset äärettömillä lumi- ja jääkentillä.
Professori keskeytti hiljaisuuden.
— Eikö olekin omituista, — sanoi hän, — että tämä kauhea maa on muinoin ollut täynnä mitä rehevintä kasvullisuutta. Kaikkein vanhimpina aikoina oli täällä suuria metsiä ja jättiläispuita. Täällä oli laajoja maa-alueita. Mutta ei ollenkaan imettäväisiä, matelijoita tai lintuja. Sitten Atlantis vaipui mereen. Aallot huuhtelivat tuhansia vuoria Huippuvuorten korkeimpienkin kärkien ylitse.
— Mutta maa kohosi uudelleen. Tältä ajalta, jura-kaudelta, on löydetty jättiläismäisten matelijoiden luita. Jos olisimme silloin olleet täällä, olisimme olleet vaarassa joutua lohikäärmeen, ichtyosauruksen tai kalaliskon kynsiin, joka olisi sukeltanut esille merestä ja ahmaissut meidät kaikki kolme yhtenä suupalana.
— Täällä oli silloin suuria gingko- eli hiuspuumetsiä, jollaisia puita nyt kasvaa Japanissa ja Kiinassa, ja niissä metsissä eli plesiosaurus. Jos jäävyöryt joskus sulavat erämaasta, saamme kenties nähdä tämän jättiläisliskon hyvin säilyneitä luurankoja. Ylimalkaan tulevat monet pariisilaiset ystäväni kadehtimaan talveani tässä geologian luvatussa maassa. Toivon vain, että aurinko tulisi pian voidaksemme lähteä suurelle retkellemme. Sassen-laakson rajalla on Rabotin jäätikkö, joka kenties voi kertoa meille, että koko nykyinen teoriamme jäävyöryjen synnystä on vain erehdys.
— Tiedän — olen sitä jo kauan aavistanut, mutta tuo pieni jäävyöry, joka on idän ja lännen rajana, antaa minulle todistuksen — jos kestän niin kauan, — lisäsi hän itsekseen.