Vanha tiedemies oli ollut kuin heidän isänään. Nyt hän oli matkalla siihen maahan, missä ei ole arvoituksia ja missä kaikki on valoa ja kirkkautta. Mutta nuori mies ja nuori nainen, jotka nyt istuivat yksinään, taistelivat surua vastaan, joka raateli heidän sydämiään. He muistivat tuskaisina kaikki, mikä oli tehnyt hänet heille rakkaaksi, kieltäymyksissä ja suruissa, ilossa ja toivossa. Miten rattoisa ja iloinen hän olikaan ollut, miten kiitollinen kaikesta, miten uhrautuva ja hyvä! Hän hymyili helposti ja itki helposti, kauniin, viinilehvin seppelöidyn Gascognen oikea poika.
Boy oli ryöminyt halkeaman reunalle asti, missä omituiset jääkerrokset, joihin professorin valpas silmä oli kiintynyt, loistivat auringossa. Se ulvoi surkeasti ja painoi päänsä käpälien vähin. Sitten se jäi liikkumatta makaamaan.
He tiesivät, että oli toivotonta odottaa, mutta eivät tahtoneet jättää kauheata paikkaa, joka oli vaatinut heidän ystävänsä hengen. Kaksikymmentä neljä tuntia he istuivat siinä ja huusivat yhä uudelleen professorin nimeä…
Mutta vain kuolon hiljaisuus vastasi heille, ja epätoivo sydämessä he ryömivät makuusäkkeihinsä ja koettivat nukkua. Mutta kumpikaan ei sulkenut silmiään ennenkuin aamupuolella, väsymyksen voittaessa.
Sitten he vaelsivat hitaasti eteenpäin käsi kädessä kuin kaksi surevaa lasta, jotka yksinään on ajettu erämaahan. — — —
Kahdeksan tuntia marssittuaan he olivat saapuneet jäävyöryn äärimmäiselle reunalle ja Sassen-laakso aukeni heidän eteensä, suuri, kuollut, synkkä laakso.
Varovasti, askel askeleelta, he laskeutuivat jyrkkää rinnettä pitkin, jonka viimeinen osa oli joka askeleella syvyyteen syöksyviä irtonaisia kiviä.
Heillä oli mitä ihanin näköala yli ihmeellisen maan.
Suoraan edessään he näkivät Fulmar-laakson, josta rivi jäävyöryjä johti ikuiseen lumeen ja jäähän ja jonka ylängöltä yksinäiset tunturit nousevat toinen toistaan korkeampina yli autioitten lakeuksien, kunnes taivas ja lumi sulavat yhteen.
Ei pienintäkään eloa, ei ääntäkään kuultavissa, ei yksikään koski syössyt tunturien puhki, ei pieninkään puronen solissut kivien välissä. Vain joki kiemurteli raskaana ja uneliaana laaksoon ja kokosi jäävyöryjen veden.