— Sairas? — kysyi pyyntimies.
— Hän on rasittunut, — kuiskasi Bratt ja katseli hellästi kalpeita kasvoja, jotka puolittain peittyivät karhunnahkaan.
— Hyvin tehty, — sanoi Antonsen kuivasti.
— Hän on ensimäinen nainen, joka on kulkenut Huippuvuorten poikki, — sanoi Bratt. — Hänen vertaistaan ei ole koko maailmassa. Hän kulki sitä tietä, jolla Martin Conway hankki itselleen maailmanmaineen, ja jota Charles Rabotin ei onnistunut kulkea… Kas, hän nukkuu jo, — kuiskasi hän. — Pikku Frida parka! Pian ovat huolesi lopussa. Pitkä, surullinen seikkailu on ohi ja sitten…
Hän huokasi ja nousi.
— Onko hän vaimosi? — kysyi Antonsen padan luota.
— Ei, — vastasi Bratt lyhyesti. — En tuntenut häntä ennestään.
Meidät paiskasi meri yhdessä maihin. Hän on Hampurista.
— Olen kuullut puhuttavan siitä haaksirikosta, — sanoi pyyntimies. — Pari hiihtäjää Green Harbourista oli täällä viime viikolla. "Victorian" hylkyä etsitään Sydkapista Staraschkiniin asti.
—- Me kuljimme pitkin itärannikkoa, — sanoi Bratt, — jouduimme sumuun ja ajoimme karille Ketunkuonon luona. Laiva halkesi kahtia. Neljä meistä ui maihin ja pääsi Agardh Bayn venäläiseen majaan. Siellä elimme talvikauden. Jääluotsi Nils Johnsenin tappoi jääkarhu.
— Jumala hänen sieluansa armahtakoon, — sanoi pyyntimies juhlallisesti. — Hän oli paras luotsi, mikä koskaan on jäissä kulkenut. Entä kolmas?