— Ei minulta mitään puutu, — sanoi hän ja koetti hymyillä. — Mutta olen niin kauhean väsynyt. Tuo peto oli vähällä tukahuttaa minut. Voi, mikä tappelu…
Silloin Frida kumartui hänen ylitseen ja suuteli hänen kalpeata otsaansa.
XXIII.
TEMPPELITUNTURIN VARJOSSA.
Muutamia tunteja myöhemmin Antonsen tuli takaisin ja kauhistui kuullessaan, mitä oli tapahtunut.
— Se on kirotun paloviinan syy, — sanoi hän synkkänä. — Se on pyyntimiesten pahin vihollinen. Eikä Lars tarvitse paljoakaan, ennenkuin hän tulee hulluksi. Mutta en ymmärrä, kuinka sait hänet talttumaan. Meillä on tapana sanoa, että vahvempaa miestä ei ole napapiirin pohjoispuolella.
— Olen kyllä huomannut, että hän on väkevä, — vastasi Bratt hymyillen. — Koko ruumistani pakottaa hänen puristuksestaan. Ennemmin käyn sylipainiin jääkarhun kuin tuon toverisi kanssa. Hänellä ei olekaan käsiä, vaan pedon käpälät, ja ellen olisi musertanut hänen solisluutaan, en tosiaankaan tiedä, kuinka olisi käynyt. Lyönnit eivät häneen pystyneet.
— Nyt hän on säyseä, — sanoi pyyntimies. — Hän on sulkeutunut varastohuoneeseen ja peseytynyt koiranpuremien ja nyrkiniskujen jälkeen. Solisluun hän on asettanut paikoilleen. Niin, niin, Lars on kova mies! Hän haluaisi tietää, aiotko antaa hänet ilmi Tromsön poliisille.
— En, sanoi Bratt. — Nyt ollaan kuitit.
— Jaha, siinä tapauksessa hän pyysi sanomaan terveisiä ja kiittämään… Pyssynne ovat eteisen hyllyllä. Voitte nyt olla levolliset Larsin puolesta… Hän on laupias kuin lammas ja laulaa virsiä… Mutta aiotte kaiketi eteenpäin? Jää on auennut vuonosta ja ellen erehdy, voitte vuorokaudessa soutaa Advent Bayhin. Kap Bohemanin kohdalla on avovettä. Ruotsalaisen vene on tuolla rannalla. Se on suuri, merikelpoinen pursi, eikä kirkkaalla, tyynellä säällä ole siinä mitään hätää. Se lienee kotoisin Long Year Citystä.