Frida katsahti sinnepäin.
Ihan rannassa seisoi Bratt ja viittasi hänelle. Hän ja pyyntimies ahersivat ruskean veneen kimpussa, joka oli vaipunut soraan. He tyhjensivät siitä jääveden, vetivät sen jäälle ja alkoivat hitaasti laahata sitä jokea kohti.
Se oli raskas matka. Kesken kaikkea vene putosi jäihin, mutta vesi oli niin matalaa, ettei ollut erikoisen vaikea saada sitä ylös jälleen.
Ja puolta tuntia myöhemmin loiski vesi pienen veneen laitoja vastaan. Frida ja Boy astuivat veneeseen. Vähän vettä ja ruokavaroja sekä pieni raakapurje mastoineen otettiin mukaan. He sanoivat jäähyväiset reippaalle pyyntimiehelle ja Bratt tarttui airoihin, soutaen ulospäin pitkin, voimakkain vedoin. Oli ihana, tyyni päivä.
Aurinko loisti yli leveän, valkoisenharmaan tunturiröykkiön heidän edessään. Taivaanvuohet vihelsivät rannikolla ja ruokit sukelsivat pää edellä veteen veneen kokan edessä.
— Kuinka ihanaa täällä on, — sanoi Frida ja hengitti raikasta, leutoa ilmaa täysin vedoin. — Tämä on ainakin parempaa kuin soudella sunnuntaiaamuna pitkin Elbeä, päässä olkihattu, jalassa läpikuultavat sukat ja yllä valkoista musliinia. Ajatelkaa, kun nyt tulemme takaisin sivistyksen maihin, kuinka nautimme kunnollisista vaatteista! Ja hyvästä ruuasta — ja musiikista! Mutta katsokaa — tuollahan on oikeat urut tunturin jyrkänteellä, urut torvineen ja koristuksineen.
— Niin, se on Huippuvuorten merkillisimpiä vuoria, — sanoi Bratt. — Sitä ei sanota Temppelitunturiksi tyhjänpäiten. Saatte havaita tuhansia omituisia vivahduksia tällä tunturinrinteellä. Missään ihmiskäden rakentamassa temppelissä ei ole niin paljon ylevyyttä ja hartautta kuin tässä luonnon omituisessa rakennustaiteellisessa oikussa. Pitkin juovaisia etusivuja näemme kaikkialla komeroita goottilaisine kaarineen.
— Ja katsokaa tuonne, — huudahti tyttö ihastuneena. — Komeroiden sisässä näyttää olevan jättiläismäisiä muistopatsaita, vääristyneitä fantastisia olentoja, puoliksi eläimiä, puoliksi ihmisiä. Ne muistuttavat tarueläimiä Notre Dame-kirkossa Pariisissa. Ja tuolta astelee itse Neitsyt Maria esille pääovesta.
— Ja tuolla seisoo assyrialainen kuningas sotavaunuissaan, — jatkoi
Bratt innokkaasti. — Koko tunturi on vain fantastista taidehistoriaa.
Pari vuotta sitten hiihdin sen huipun yli — se oli yhtämittaista
leveätä ylänköä, yksitoikkoisuuden erämaata.
— Te näytte tietävän ja tuntevan ihan kaikki, — sanoi Frida.