Nuori nainen yritti nousta, mutta vaipui uupuneena takaisin. Hän pudisti epätoivoisena päätään.
— On varmaan jotakin, joka vaivaa häntä, mutisi Fjeld. Jokin muisto, pelko, joka ei ole suoranaisessa yhteydessä tuon hirveän ilmaretken kanssa.
— Voinko tehdä jotakin puolestanne? kysyi hän lempeästi ja ojensi Isabellalle jälleen konjakkia… Tiedättehän, että nyt olette turvassa, ja että voitte luottaa minuun.
Nainen tarttui hänen käteensä ja puristi sitä lujasti ja syvä, koriseva voihkina tunkeutui esiin hänen kurkustaan. Hän ei voinut saada esiin sanoja, jotka pelko toi hänen huulilleen.
Tullivirkamies poistui hiljaa huoneesta.
— Minä menen telefonoimaan muutamia naisenvaatteita, sanoi hän kynnyksellä. Morsiameni on jokseenkin samankokoinen kuin neiti. Hän on eräässä muotiliikkeessä. Pyydän häntä lähettämään tänne urheilupuvun jonkun moottoripyöräilijän mukana, se kai on parasta?
Fjeld ojensi hänelle lompakkonsa.
— Te olette kunnon mies, sanoi hän. Järjestäkää se parhaan kykynne mukaan. Minä jään tänne. Katsokaa, että joku ottaa haltuunsa ilmapallon. Se on Britannian hallituksen oma. Ja koettakaa myös hankkia minulle 150 litraa bentsiiniä lentokonetta varten!
Muutamia minuutteja kului. Isabella oli sulkenut silmänsä.
Sitten nousi hän äkkiä istualleen ja tuijotti säikähtyneenä huoneeseen.