— Minun täytyy rientää, sanoi hän kamalan selvästi. Isä kuolee nälkään, minun isäraukkani. Hän odottaa minua. Jumalan tähden — matkustakaamme heti Lontooseen.
— Olemme nyt Norjassa, mutisi Fjeld.
Mutta kun Isabella sen kuuli, päästi hän kirkaisun, joka tuntui tulevan tuomitun henkiolennon suusta.
Sen jälkeen meni hän jälleen tainnoksiin.
XXXII.
YHTEISKUNNAN IHMISSUDET.
Syndikalististen pahantekijäin kantakahvilassa Sohossa oli kellarissa pieni huone, jota käytettiin ainoastaan perin salaisissa kokouksissa. Se oli kalustettu vain muutamilla whiskytynnöreillä sekä muutamilla pienillä geneveriankkureilla, joita tarpeen tullen voitiin käyttää tuoleina.
Isäntä kävellä tallusteli tuossa puolipimeässä huoneessa, jota valaisi ainoastaan nokinen ja puoleksi palanut hehkulamppu. Hän sijoitti muutamia whiskypulloja ja laseja suurten tynnörien päälle ja koetti turhaan saada huoneen näyttämään kodikkaalta, asettamalla pienten tynnyrien päälle joitakuita kirjavia pieluksia. Kuten useimmilla ravintolanisännillä, oli hänelläkin hauskana tapana pakista itsekseen.
— Ihmettelenpä, mikä Charlesta vaivaa, mutisi hän. Hänestä ei tätä nykyä ole paljon mihinkään. Luultavasti on siihen syynä tuo tyttö Isabella Duncan. Hän on rakastunut kuin vanha papukaija. Tai ehkäpä nuo monet kuolemantapaukset ovat tehneet hänet hieman kaistapäiseksi. Luulenpa, lempo soikoon, että hän pelkää kuolemaa.
Isäntä pudisti päätään jakaessaan muutamia soodavesipulloja eri tynnöreille.