KOKOUS NYRKKEILYKLUBISSA.

Charles Brookton oli lopettanut esityksensä. Se ei oikeastaan ollut mikään varsinainen esitys, se oli vain kiihtynyttä puhetta. Hän osasi taidon tiputella verta kuulijainsa silmiin. Hän sähisi, ärjyi ja murisi.

Useimmat vähänkin merkitsevät kansanpuhujat ovat samalla hyviä näyttelijöitä. Heillä on kyky sovittaa esityksensä kuulijainsa vastaanottokyvyn mukaan. He eivät vetoo älyyn vaan vaistoihin. Toisinaan heidät kiihdytetään hurmioillaan ja tuo hurmio ajaa heidät älyttömyyden tilaan. Ulkonaisesti — sillä ensi luokan kansanpuhuja osaa aina kätkeä itsensä sanojen taakse ja käytellä kuulijoitansa kuin marionettinukkeja. He teeskentelevät esim. hehkuvaa vihaa pääomaa kohtaan, jota salaisesti jumaloivat, he puhuvat, silmiään mulkoillen, verestä, jota inhoavat, he kiihoittavat väkivaltaan, joka on heille kokonaan vierasta.

Kansanpuhujat ovat nimittäin useimmiten aika siivoa väkeä, he ovat sanateknikkoja, ja he vapisevat sisäisesti, ajatellessaan murhaa ja ryöstöä. Heitä voidaan verrata politikoihin, jotka pitävät enemmän työskentelystä jonkun asian puolesta kuin sen toteuttamisesta. Mitä tekemistä on vaivaisella, punanenäisellä kieltolakipolitikolla sen jälkeen kuin kielto on toteutunut? Alkaako hän sodan kahvia, naisia ja limonaadia vastaan?

Me elämme ihmeellisessä maailmassa, mutta se ei näyttänyt olevan Charles Brooktonin mielipide. Kalman kalpeana ja hiki otsalla seisoi hän siinä ja kuunteli sitä suosionosoitusten pauhua, mikä seurasi hänen esitystänsä. Hän ei näytellyt komediaa. Viha säkenöi hänen silmissään, ja hänen sieraimensa laajenivat kuin verta vainuavalla sioux indianilla.

Mitä hän oli sanonut? Irrallisia ja löyhiä sanoja, mutta kaikki päättyivät samaan: Me tahdomme lyödä, me tahdomme päästää irti punaisen terrorin hukat, me emme enää tahdo rosvota ja ryöstää hiljaisuudessa, tahdomme nähdä verta…

Ja kaikki nuo pariin sataan nousevat miehet, mitkä istuivat alhaalla hänen puhujakorokkeensa juurella, olivat veren poikia.

He olivat miehiä, joiden raakuus, häikäilemättömyys ja julmuus oli kestänyt kokeensa. He olivat vallankumouksen, kapinan ja rosvoretkien tuotetta. Heidän särmikkäissä häränaivoissansa ei ollut mitään teorioja, vaan ainoastaan verisiä lauseparsia tikarin, revolverin, tulen ja kirveen evankeliumista.

Oli vain enää osoitettava se hävityksen tie, jota heidän oli kulettava.

— Toverit, aloitti Brookton…