— Kuinka niin?
— Hän on kuollut; minä otin hänet hengiltä.
Burns katseli synkästi ystäväänsä.
— Kadehdin sinulta sitä käsivartta ja jalkaa, mikä minulta puuttuu, virkkoi hän.
Fjeld kohautti olkapäitään. Hän oli pukemassa jälleen ylleen repeytyneet vaatteensa.
Silloin Isabella Duncan äkkiä avasi silmänsä. Ne olivat ihmeen kirkkaat ja älykkäät.
Olenko ollut Venäjällä? mutisi hän. Minä ratsastin pitkin aroa isän kanssa ja sitten tulivat sudet…
Hän vaikeni… silmänsä sattuivat Fjeldiin.
— Se oli vain unta, sanoi hän äänekkäämmin. Nyt muistan kaiken… Ison neekerin… veitsen ja taistelun… Kuolenko minä nyt?
Hänen katseessaan ei ollut mitään tuskaa.