Sillä eräällä penkillä istui muuan mies, joka loisti aivan kuin olisi ollut fosforilla voideltu tahi rikissä palamaisillaan, ja pienet kellanvihreät liekit näyttivät nuolevan hänen ruumistansa kuin mikäkin helvetin tuli.
Molemmat gentlemannit, jotka olivat matkalla poliisivartioon, säikähtivät yhtä kovasti. Näyttihän ihan siltä kuin saatana itse olisi harjoittanut elkeitänsä ihan keskellä Lontoon sydäntä.
Joka tapauksessa tointuivat miehet vähitellen säikähdyksestänsä. Kaikkihan voidaan selittää, ja nämä humalaiset kansalaiset päättivät tutkia fosforiloisteista ilmiötä. He suorittivatkin hätäisen katselmuksen ja havaitsivat, että mies, joka näytti Puolan juutalaiselta, oli jättänyt kammottavan maallisen majansa ja oli kuollut.
Kun konstaapeli ilmoitti tapauksen päivystävälle komissariolle, tuli tämä melko vakavaksi Hän oli juuri ottanut vastaan tiedonannon, että Fleet Streetin varrella oli tehty murto erääseen pankkiin. Varkaat olivat saaneet puhkaistuksi panssariholvin. Olivatpa saaneet haltuunsa pääkassankin. Sitävastoin eivät he olleet saaneet viedyksi pois mitään saaliistansa, sillä kun vartia mitään aavistamatta teki tavallisen kierroksensa, sai hän taskulamppunsa heikossa valossa nähdä näyn, mikä sai hänet horjumaan.
Eräässä huoneista panssariholvin edessä istui kaksi miestä, edessään haljennut rahasäkki. Suuret setelit makasivat kultarahojen ohella hajallaan lattialla. Kun rahat myöhemmin laskettiin, havaittiin että niitä oli noin 100 000 puntaa. Mutta varkaat tuijottivat tuohon suureen omaisuuteen jäykin, kiillottomin silmin, ja heidän ruumiinsa valaisivat kuin kiiltomadot.
Säikähdyksissään hukkasi vartija ensin taskulamppunsa ja toimeenpani sitten hälyytyksen. Siihen ei kuitenkaan ollut oikeastaan mitään aihetta, koskapa varkaat eivät liikahtaneet mihinkään, eivätkä rahat itsestänsä lähteneet kävelemään. Lähetettiin hakemaan lääkäriä, mutta hänen tullessansa olivat kaikki valot sytytetyt jotenka hän ei saanut nähdä kuinka kauniin vihreästi valaisevia nuo molemmat kummitusvarkaat olivat. Hän totesi heidän kuolleen sydänhalvaukseen. Varmuuden vuoksi vietiin ruumiit pois lääkeopillisesti tutkittaviksi.
Yhdessä näiden Lontoon pahimman kuonan surullisien jätteiden kanssa ilmestyi neljä muuta ruumista. Ne löydettiin eräästä ravintolasta Sohossa ja niiden joukossa oli paikan isäntä itse. Se lääkäri, joka oli kutsuttu paikalle, sanoi että häntä lähetti hakemaan isännän vaimo. Mikäli voitiin käsittää, oli kaikki neljä kuollut hiljaa, kenenkään siihen kiinnittämättä huomiota. He olivat ikäänkuin nukahtaneet pois kesken jotakin liikettä. Isäntä oli juuri ryhtynyt sekoittamaan kokteilia, ja oli parhaillaan kaatamassa giniä erääseen lasiin, kun kuolema hänet tavoitti. Hän ei ollut luhistunut kokoon, vaan jäykistynyt kuin suolapatsas. Hän piteli vielä lasia kädessänsä ja hänen kamalat, tumman keltaiset silmänsä olivat himokkaasti kiintyneet sekoitettavaan juomaan.
Molemmat muut vainajat olivat ilmeisesti ulkomaalaisia. He olivat istuneet sanomalehtiä lukemassa. Ensin luultiin heidän vain nukahtaneen, mutta myöhemmin havaittiin että hekin olivat vaipuneet ikuiseen uneen.
Mutta tämä oli vain vähäinen aihe sille ruumiiden tulvalle tänä ikimuistoisena yönä, mikä todettiin kaikissa ruumishuoneissa ja leikkaussaleissa.
Raitiotievaunuissa tavattiin ihmisiä, jotka eivät milloinkaan tahtoneet nousta pois. Kun konduktööri pääteasemalla vaati heiltä uutta maksua, kävikin selville, että he jollakin salaperäisellä tavalla olivat hankkineet itsellensä matkalipun toiseen maailmaan.