— Vain harvat miehet herättävät mielenkiintoani, sanoi hän synkästi. No, puhukaa suunne puhtaaksi!
Max tarkasti huolellisesti savukkeensa päätä. Sitten veti hän pitkän haijun, puhalsi savun ulos sieramiensa kautta ja seurasi sinisenharmaita savupatsaita jännittynein mielenkiinnoin. Savupilven sekaannuttua muuhun huoneustossa leijailevaan likaiseen savuun, sanoi hän uneliaasti:
— Se oli tohtori Jonas Fjeld.
Brookton säpsähti.
— Vai niin, onko hän taas kummittelemassa, mutisi hän. Otaksuttavasti oli hän yhdessä Burnsin kanssa? kysyi hän.
Max nyökkäsi.
Brookton katsoi synkästi eteensä, sitten nauroi hän viekkaasti.
— Siltä taholta ei meillä tällä kertaa liene mitään pelättävää. Kenties sen sijaan saamme apua tuolta kirotulta tohtorilta. Asiahan on aivan päälaellansa, nyt on meidän pakko suojella itseämme rikoksilta. Meidän täytyy kääntyä poliisin puoleen saadaksemme apua — hahhahaa!
Max katsoi ihmeissään ylös, sillä Brooktonin nauru oli ihmeen kovaa ja onttoa.
— Eikö voitaisi ajatella, alotti Max, heittäen toisen jalkansa toisen yli, että tuolla tohtori Fjeldillä on jotain tekemistä ystäviemme kuolemantapausten kanssa. Hänhän kuuluu olevan mitä pahimman laatuinen anarkistiensyöjä.