Oli kuin olisi hän tuntenut näkymättömäin käsien kouraisun, sillä hän tarttui kurkkuunsa ja katseli avuttomana ympärilleen.
Brookton aikoi juuri antaa kiukkuisen vastauksen, mutta samassa silmänräpäyksessä hän äkkäsi Burnsin ja vieraan. Hän empi hetkisen, mutta sitten meni hän salapoliisin luo.
— Hyvää päivää, Burns, sanoi hän hieman sydämellisyyttä tavoitellen. Mitenkä voitte?
Burns mutisi vastaukseksi muutamia välinpitämättömiä sanoja.
— Eikö ole synti, että nuoriso käyttäytyy tuolla tavalla, jatkoi Brookton — juo itsensä humalaan keskellä päivää…
— Onpa kyllä, vastasi Burns, ja muuten hänellä kylläkin on tapana pitää varansa sangen tarkoin. Häntä kai miellytti katsella selkääni, kun nyt viimeksi olin Parisissa.
Brookton kohautti olkapäitänsä.
— Täytyyhän meidän hiukan pitää teitä silmällä, herraseni, rakas Burnsini, kun te sekaannutte meidän asioihimme.
— En minä yksinäni ole teille haitaksi tätä nykyä, sanoi Burns tyynesti. Surullisen monta kuolemantapausta on sattunut perheessänne. Ei suinkaan se liene tuo nuori herra tuolla, joka tällä tavoin koettaa kostaa isänsä äkillisen viraltapanon?
Brookton katsoi silmänräpäyksen tuikeasti skotlantilaiseen. Sitten hänen katseensa lipui vieressä olevaan komeaan mieheen.