— Mutta, isä… minä en huolisi sinun toimeesi ruveta, vaan antautuisin omalle alalleni… Olen sen jo ajatellut itselleni valmiiksi.
— Omalle! Ha-ha-ha! Taaskin aika poika! Nuori mutta ennen ikäänsä kypsynyt… Mitäs, jos lienet joutavaakin ajatellut, kunhan on jotakin uutta — niin ehkä se menee… Meikäläisen varoilla on kaikki mahdollista…
— Ei siihen varojakaan tarvita… Kysytään vain hyvää tahtoa…
— Kuinka? Ei tarvita varoja? kysyi isä jo vakavana. — Toimi, johon ei varoja kysytä?… Jo, jo poikaseni, tämä on jotakin eriskummaista.
Vanja joutui hämille, vaikeni, ja yhtäkkiä, ikäänkuin kooten kaikki voimansa, virkkoi nopeasti:
— Minun tekee mieli vankilan palvelukseen — hoitamaan kovaosaisia.
Semjon Silytsh katsoi poikaan silmät suurina ja kysyi viimein:
— Oletko vallan terve, poika?
Vanja katsoi vaieten alaspäin.
— Minä kysyn, poika, oletko ihan terve? Puhut kuin pökkelön päästä. Thyi! Tuleehan sinun ymmärtää, että isäsi on miljoonanomistaja! Kaupungissa tahi pörssissä, — joka paikassa on minulla arvoa! Ja sinä, minun poikani, menisit häpäisemään minua antautumalla vankilan palvelukseen… Mitä sinulla on siellä tekemistä! Etkö ole pakkotyöläisiä nähnyt? Ei ensinkään, niin kauan kuin minä elän, ei siitä tule mitään!