Översti vaikeni ja sekamustui, sillä hänestä oli näköjään vaikeata tuoda asia esille.
Semjon Silytsh vavahti ja kysäsi kiivaasti:
— Onko hän kuollut, vai? Sanokaa suoraan…
— Ei, ei juuri sitä… Mutta ehkä suvaitsette itse lukea… Minua on käsketty näyttämään teille tämä kahdenkeskinen sähköilmoitus.
Ja hän ojensi Semjon Silytshille sinisen paperilehden, josta tämä koneenomaisesti, syventymättä itse sanojen kamalaan sisältöön, luki seuraavaa:
"Sotamies N:n rakuunarykmentissä, Iwan Gwozdilin, on viime viikon lopulla jätetty sotaoikeuden tuomittavaksi syytettynä aliratsumestari Dwukrajewin murhasta. Isän läsnäolo välttämätön."
Sähkösanoma putosi Gwozdilinin käsistä lattialle. Hän ei mitään käsittänyt, ei uskonut itseään, vaan kiinnitti kysyväisen katseensa överstiin. Hän huomasi tämän kasvoissa kuvastuvan sääliä.
— Voin antaa teille ainoastaan yhden neuvon, sanoi översti: — ottakaa ylimääräinen juna ja lähtekää heti paikalla… Asia on kovin vakavalaatuinen.
V.
Rakuunarykmentti, jossa Iwan Semjonowitsh suoritti sotapalvelustaan, oli sijoitettu Zasodimitshi nimiseen kauppalaan, N:n lääniä, yhteen niitä Jumalan unhoittamia juutalaiskauppaloita, jotka armeijaratsuväellemme ovat niin tuttuja. Koko kauppalan muodosti likainen kauppatori, jossa lakkaamatta kuhisi räyhääviä juutalaisia maalaisten heinä-, kaura-, tali- ja muiden kuormien keskellä. Torin ympärillä oli rikkaitten paikkakunnan juutalaisten rakennuttamia jos minkinnäköisiä muodottomia, huonosti valkaistuja kivitaloja, joitten omistajien käsissä oli kaikki kauppaliike 40:n virstan laajalta ympäri Zasodimitshin kauppalan. Noiden talojen takana ulottui sitten pitkin ahdetta joelle asti hämärä, harmaa, yhtenäinen joukko juutalaishökkelejä, joissa surkean lian ja löyhkän keskellä viiteen tuhanteen nouseva juutalaisväestö piti olentoa. Tästä hökkelijoukosta erottautui kaupungin äärimäisellä laidalla vielä yksi kivinen talo pihan yli ulottuvine kallelleen painuneine katoksineen ja porttineen. Tämä rakennus, tuttu jokaiselle, kenen kohtalo oli tuonut Zasodimitshiin, oli majatalo, isäntänä kauppias Moisha Mordkin, yleinen toimitsija ja asioitsija, hankkija ja välittäjä. Juutalaishökkeleistä aivan erillään, pienen Hwistsh-joen rannalla, kuultelivat valkoseinäisinä vasta hiljakkoin asuttavaan kuntoon saadut tallit ja kasarmit, joihin oli sijoitettu kolme eskadroonaa N:n rakuunarykmenttiä. Kasarmit ja tallit olivat vielä keskeneräiset, ja sentähden olivat rykmentin toiset kolme eskadroonaa saaneet jo kuudetta vuotta perätysten väliaikaisesti majailla ympärisseudun kylissä.