Kersantti oli vaiti ja seisoi asennossa, odottaen mitä tuleva oli.
— Gwozdilin juopottelee sotamiesten kera… Juottaa sotamiehiä! Häh? Sano suoraan — älä mutkittele yhtään!
— Ei, herra aliratsumestari. Gwozdilin ei nauti mitään, ja sotamiehille ei hän pane tippaakaan.
— No tuota, paljonko sinä saat kuukaudessa siitä, että peität hänen vikojaan?
— Sitä ei ole tapahtunut, herra aliratsumestari. Minä en ole ottanut häneltä mitään; eikä hän itsekään pidä rahoja käsillä. Rahoistaan on hän viiden kuukauden ajalla kaikkiaan ottanut minulta 30 ruplaa, vaikka niitä on minun tallessani enemmän kuin tuhatta.
"Mahdotonta!" välähti Dwukrajewin päässä. Hän väänteli viiksiään, asteli kammarissaan kädet selän takana, ja seisahtui kersantin eteen.
— Määräätkö häntä useinkin työhön?
— Kyllä. Vuoron jälkeen…
— Ilmoita joka kerta minulle, milloin hänet määräät.
— Niinkuin käskette, herra aliratsumestari.