— Entä se? Mikä hän nimeltään onkaan?
— Gwozdilin? muistutti kersantti.
— Niin Gwozdilin, — onko hän kasarmilla?
— Kyllä.
Dwukrajew painoi tiiviisti hatun päähänsä, silitti poskipartaansa, otti parvikkohyllyltä ratsupiiskan, napitti kiinni takkinsa ja lähti kasarmeille.
Tervehdittyään komennuskuntaa, hän käski sotamiesten avata kirstunsa ja ilmoitti rupeavansa niitä tarkastamaan. Näön vuoksi penkoi hän paria kolmea arkkua, teki sivumennen pari kolme muistutusta, sitten astui Gwozdilinin kirstun luo.
— Mitä sekasotkua tämä on? lausui hän julmistuneesti: — Mitä rojua tänne on koottu? Mitä kirjoja sinulla on? Annas tänne!
Gwozdilin ojensi ääneti hänelle kirjat. Dwukrajew selaili muutamia pyhimysten elämäkertoja ja kansankirjasia ja pysähtyi yhtäkkiä tarkastelemaan Tolstoin "Pimeyden valtaa".
— Mitä tämä on? Kuka on antanut sinulle luvan pitää kiellettyjä kirjoja? Kuinka uskallat!?
— Herra alirat… tahtoi Gwozdilin ruveta selittämään.