Kyytirattaat tärskyivät epätasaisella tiellä, edessä neljä hyvin syötettyä hollihevosta, jotka laukkasivat minkä kavioiltaan jaksoivat, ja tämä huima meno yhdessä yöllisen raittiin ilman kanssa pakotti Semjon Silytshin jonkun verran hereille ja auttoi hänet virkoamaan turtumuksestaan, joka raskaana, lannistavana oli painanut häntä aina lähdöstään asti Moskovasta.
— Montako virstaa? kysyi hän Dmitri Semjonowitshilta, — ja tämä oli hänen ensimäinen kysymyksensä, jonka hän lausui pojalle puolitoista vuorokautta kestäneellä matkalla.
— Seitsemänkymmentä, vastasi Dmitri Semjonowitsh. — Aamuksi joudumme perille.
Ja taaskin vaipui Gwozdilin entiseen tylsyyteensä ja seurasi aivan välinpitämätönnä hevosten vinhaa juoksua, kuunteli ajurin viheltämistä ja katseli puiden häipymistä, jotka oli istutettu kahden puolen tietä. Hämärästi muisti hän vain sen, että jossakin matkalla oli muutettu hevosia, että taas oli lähdetty entistä hurjemmin kiitämään ja että hän aamuyöstä oli joutunut unen valtaan, joka kevyenä huntuna oli verhonnut kaikki aina siihen saakka, kunnes pyörät kolahtivat Zasodimitshin kurjaa katukivitystä vasten ja kaleskat pysähtyivät Moisha Mordkinin majatalon eteen.
Ensimäinen, mikä herätti Semjon Silytshin huomiota, oli tuhatmäärään nouseva juutalaisjoukko, joka oli kokoontunut majatalon ääreen ja suurella kärsimättömyydellä odotti moskovalaisen miljoonanomistajan saapumista. Itse Moisha, pitkäkasvuinen, laihanpuoleinen juutalainen, tukka harmaa ja parta harvahko, odotti vieraita portailla ja, kohteliaasti kumartaen, vei heidät kahteen heitä varten varattuun kammariin.
— Aks suurikuuluisille herroille on kaks kammari vähän? kysähti Moisha arasti. — Aks heill' on kolm kammari, nelj kammari tarvis? Moisha anta kolme ja anta neljä…
— Ei mitään ole tarvis. Saat mennä! vastasi hänelle Dmitri Semjonytsh, nähdessään että isä kalpeana ja synkkänä istahti ensimäiselle tuolille, minkä sattui näkemään, ja painoi alas päänsä.
— Anteksi… mee tietä, että suurikuuluisa herra suuri handeli ja miljooni geshefti käypi, ja me varsi suur reshpekti herra kohta pittä…
— No, hyvä, hyvä. Mene nyt matkaasi!
Moisha kääntyi ovea päin, mutta palasi jälleen ja, houkuteltuaan salaperäisesti Dmitri Semjonowitshin syrjään, lisäsi kuiskaten: