— Herra översti, lausui Semjon Silytsh liikutuksesta vapisevalla, oudolla äänellä: — minä en usko teidän oikeutenne päätökseen… Sillä poikani ei ole voinut tehdä murhaa — minä tunnen hänet…
Päällikkö kohotti olkapäitään, ja rypistäen kulmakarvojaan, lausui: — Tietysti, isän vakaumus… vanhempain itserakkauden sokaisemana… En rupea väittelemään! Mutta kaiketi uskotte, kun minä teille sanon, että kaikki todistavaiset seikat ja rykmentin yleinen mielipide ovat jyrkästi teidän poikaanne vastaan…
— En tiedä… En voi sanoa mitään! virkkoi Gwozdilin vapisevalla äänellä: — minä uskon vasta sitten, kun hän itse sanoo minulle, että hän… kelvoton… on syypää murhaan!
— Toistan taaskin: vanhemman sydän… Minä käsitän… Mutta meitä ja oikeutta varten ovat olemassa rikoksen ilmeisyys ja sitä todistavat selvät merkit… Kaikki nämä merkit — veripilkut vaatteissa ja kengissä, sekä veriset jäljet pyssyn perässä, aseessa, jota poikanne käytti metsästysretkellään, ja vihdoin hänen hämmästyksensä… hänen sekavat vastauksensa… Kaikki se todistaa hänet syylliseksi… Hän on nähtävästi tehnyt murhan koston tarkoituksessa, sillä… aliratsumestari Dwukrajew vainaja piti häntä kovalla… Mitä taas tulee siihen seikkaan, että hän ei tunnusta vaan kieltää koko rikostapahtuman, niin sillä… sen myöntänette tekin… ei oikeuden mielestä saata olla mitään merkitystä…
— Olkoon teidän mielestänne niin, sanoi Gwozdilin: — minä kuitenkin pyydän teiltä yhtä asiaa, herra översti; myöntäkää minulle lupa poikani tapaamiseen… Myöntäkää se heti! Sanokoon hän minulle, pitkitti Semjon Silytsh ääntään korottaen: — sanokoon koko totuuden… Vastatkoon hän, minkätähden hän on häväissyt harmajat hiukseni, minkätähden kunniani polkenut jalkainsa alle… minkätähden…
Ja vanhus ei voinut pitäytyä, vaan ratkesi itkuun.
— Rauhoittukaa, herra Gwozdilin, rauhoittukaa, virkkoi översti, nähtävästi heltyen: — älkää turhaan kiihdyttäkö itseänne… Paitsi sitä ei minulla tätä nykyä ole oikeutta myöntää teille mitään… Minun on tuossa paikassa oltava läsnä oikeudessa ottaakseni osaa asiassa pidettävän oikeudellisen tutkinnon loppuväittelyihin… ja kun… oikeus on tuomion langettanut, silloin voidaan yleisellä perusteella, 1116 pykälän nojalla myöntää teille lupa poikanne tapaamiseen asianmukaisen valvonnan alla.
Mutta Gwozdilin ei kuunnellut häntä, vaan itki yhä, pyyhkien nyrkillä kyyneliä, jotka vastustamatta valuivat silmistä. Kaikesta siitä, mitä rykmentinpäällikkö puhui, ei hänen muistissaan säilynyt muuta kuin tuo hirvittävä sana tuomio, ja se soi hänen korvissaan kuin kuolemankellojen humina.
Hän nousi yhtäkkiä paikaltaan ja tarttui kovasti, kouristuksen tapaisesti överstin käteen.
— Tuomio! Te sanotte tuomio? Tänään jo tuomiokin… Mikä tuomio, sanokaa mikä?