— Eihän ole kysymys armahduksesta!… Kysymys on saada päätöksen toimeenpano viivytetyksi vuorokaudeksi tahi pariksi… Näistä kahdesta vuorokaudesta minä olen valmis antamaan puoli miljoonaa… Olen valmis antamaan kaikki… Käsittäkää!
Kauemmin ei pehmytluontoinen ja rauhallinen prokuraattori voinut pitäytyä. Hän kavahti seisoalleen ja lausui ilmeisellä mielenliikutuksella:
— Anteeksi… anteeksi teidän ylhäisyytenne, — enempää minulla ei ole oikeutta puhua teidän kanssanne.
Ja tehden kumarruksen hän peräytyi huoneensa ovelle päin.
Gwozdilin jäi yksin huoneeseen… Laskeuduttuaan sukkelasti portaita alas, hän jälleen istui ajopeleihin.
— Sähkölennätin-asemalle! huusi hän Moishalle.
Ja taasen kiitivät ajopelit kivikatua myöten.
"Ei!" ajatteli Gwozdilin itsekseen, kadottamatta vieläkään rohkeuttaan: "se ei voi olla mahdollista! Jumala ei saata sallia sitä!… Ei, minä luovutan kaikki, — mutta poika on pelastettava!… Minä suojelen häntä! Olkoot herran huomassa miljoonat!… Heti sähkötän kaikille suunnille… Ruhtinaalle, sekä ministerille — mutta viattomalle on hankittava turvaa."
Kymmenisen minuutin kuluttua Gwozdilin jo oli asemalla ja, astuttuaan sisään, läheni pöytää, jonka ääressä näki sähkölennätin-virkamiehen istuvan, — tukka pörröllään, yrmeänä, silmät unenpöpperössä; hän tarkasteli jotakin salamerkeillä kirjoitettua sähköilmoitusta, sillä välin kuin viereisessä huoneessa kaksi telegraafikonetta kilvan piti helskettään ja naputustaan.
— Antakaa minulle blanketteja, tulee lähetettäväksi kolme kiireellistä sähkösanomaa! kääntyi Semjon Silytsh sähkölennätin-virkamiehen puoleen.