IX.
Huolimatta siitä, että Zasodimitshin väestö tavallisissa oloissa kävi hyvin aikaiseen makuulle, — niin aikaisin, että kello yhdentoista aikaan iltasilla ei näkynyt kaduilla ainuttakaan olentoa, — vallitsi tänä iltana vastoin tavallisuutta Zasodimitshin kaduilla vilkas liike ja humina aina puoleen yöhön asti. Melkein joka talon edustalla, lyhtyjen hämärässä valossa, näkyi tummissa ryhmissä juutalaisia perheitä, jotka ilmeisesti odottivat jotakin erinomaista. Kaikkialta kuului juutalaisväestön lakkaamatonta kurkkuäänistä puhelua, jossa tavantakaa toistuivat sanat: prokuraattori — sähkölennätinasema — tutkimustuomari — rykmentinpäällikkö — Morduh Mlynar. Erittäin paljon kansaa oli kokoontunut prokuraattorin talon ulkopuolelle sekä sähkölennätinaseman ja Moishan majatalon viereisten kartanojen läheisyyteen. Tämmöinen tavaton kiihtymys paikkakunnan juutalaisväestön keskuudessa oli saanut rykmentin päällikkökunnan ryhtymään vastaaviin toimenpiteisiin. Lähikylistä haettiin lisäksi kaksi eskadroonaa, ja puoliyön aikaan alkoi kaduilla liikkua patrulleja ratsain, ja sähkölennätinaseman sekä prokuraattorin paraatikäytävän luona lisättiin vahtimiehistöä. Kulkuvahdit ryhtyivät ajamaan väkijoukkoa hajalle, ja onnistuivat siinä niin hyvin, että jälestä puoliyön kadut olivat tyhjät; mutta kaupunki ei vaan nukkunut: kaikkialla paloi tulet ikkunoissa, kaikkialla pilkisteli suljettujen käymäporttien takaa uteliaita, ja vastapäätä asemaa, vastapäätä prokuraattorin asuntoa ja vastapäätä Moishan taloa jäi 5-6 vuorottelevaa tarkkaajaa, joiden sijaan joka neljännestunnin päästä tuli uudet; poistumisvuorossa olevat kertoivat näille huomiollepanonsa ja juoksivat toiseen paikkaan.
Näiltä valppailta tarkkaajilta ei jäänyt huomaamatta se itsessään aivan vähäpätöinen tapahtuma, että noin kello yhden aikaan yöllä kuriiri sähkölennätinasemalta, kahden rakuunan seuraamana, vei jonkin sähköilmoituksen rykmentinpäällikölle ja prokuraattorille ja palasi saman vartiojoukon saattamana takasin. Kohta sen jälkeen katselijajoukkueet katujen kulmissa ja risteyksissä rupesivat taajenemaan, ja kasarmien ääreen kertyi uusia parvia uteliaita, matkan päässä tähysteleviä ihmisiä.
Eivätkä he katselleet turhaan: kasarmeissa syntyi jonkinlaista liikettä… Kasarmipihan perimmässä nurkassa juosta puikkelehti ihmisiä lyhdyt käsissä, hevosten kaviot kauskivat tallin kivipermantoa vasten… hevosten ääressä hääräili harmaita viittoja. Vähän sen jälkeen puoliplutoonaa rakuunoita ajoi takaportista ulos ja lähti ratsastamaan aukeata ketoa kohden lähellä metsää, missä murha oli tapahtunut. Puoliplutoonan jälkiä ajoi hienoa hölkkäjuoksua kahdet kärryt: ensimäisissä istui aseettomaan komennuskuntaan kuuluvia miehiä, lapiot kourassa, jälkimäisissä kuljetettiin jotakin mustaa patsasta.
Eivätpä ajopelit ehtineet kasarmilta edetä vielä kahtakymmentäkään syltä, kun juutalainen muurahaispesä alkoi kuhista ja myllätä, — ikäänkuin kerrassa elpyen. Koko asutus tulvahti ikäänkuin sovittua merkkiä myöten kadulle; kaikkialla hälistiin, huudettiin ja huiskittiin käsillä; kaikki oli kiivaassa hyörinässä ja liikkeessä, ja sekavana, sorisevana ja myllertävänä hyökytulvana koko tämä ihmispaljous vyöryi mainitulle kedolle päin. Ja kaikkien mieliä elähdytti ja kiihdytti nähtävästi sama ajatus, sama perusaihe, sama pyrkimys. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun tuhatlukuinen joukko jo piiritti paikkaa joka puolelta ja tarkkaan seurasi, mitä kasarmista lähetetty sotamiesosasto siellä toimitti. Vasta hieman himartavassa aamuvalossa ei ollut vaikeata huomata, että puoliplutoona asettui ketjuun keskellä aukiota, ja ketjun sisäpuolella aseettomat ryhtyivät maahan pystyttämään mustaa patsasta ja patsaan taakse kiireenvilkkaa kaivamaan hautaa…
Muutamaksi hetkeksi kedolle kokoontuneet juutalaiset taukosivat hälisemästä, rupesivat tarkkaavaisiksi ja kuiskaamalla ilmoittivat toinen toiselleen huomiollepanonsa; mutta hetkestä hetkeen joukko yhä taajeni, puhe ja melu kasvoi yhä äänekkäämmäksi, ja tuossa puheen pauhinassa erottautuivat taaskin aivan selvästi ehtimiseen toistuvat sanat: rykmentinpäällikkö — prokuraattori — Morduh Mlynar. Ei kulunut puoltakaan tuntia siitä, kuin sotamiehet olivat alkaneet kaivaa hautaa, kun joukon keskellä taaskin ilmautui sama pitkäkasvuinen, synkännäköinen juutalainen, joka karvalakki päässä ja valkoinen esiliina vyöllä, edellisenä päivänä oli astunut Semjon Silytshin erityiseen huomioon. Kaikki hänen ympärillään olevat juutalaiset huusivat ja viittoilivat äkäisesti käsillään. Karvalakkinen juutalainen, pantuaan voimakkaat, lujajäntereiset käsivartensa ristiin rinnalleen ja vilkuillen hatun alta mustilla silmillään, katseli tarkkaavaisesti sotamiesten työskentelyä keskellä ketoa, — hievahtamatta paikaltaan ja välittämättä hälinästä ja melskeestä yltympärillään. Mutta joukko, joka häntä piiritti, oli silmitönnä raivosta, huusi ja kiljui vimmaisesti, milloin riepottaen häntä hihasta, milloin sormillaan osottaen mustaa patsasta, milloin nyrkeillä uhaten häntä.
Ja niin tämä synkännäköinen olento kääntyi poispäin patsaasta ja, painettuaan pään rintaansa, lähti verkalleen astumaan kauppalaa kohti. Ilohuutoa, riemun rääkynää kuului joukosta, joka äkkiä, aivan kuin yhtenä miehenä, lähti liikkeelle, suunnaten kulkunsa Zasodimitshiin päin — ja suoraan sen talon luo, jossa prokuraattori asui. Uutisenlevittäjät, suutapahkaa kiitäen joukon edellä, tekivät jo aikaa ennen sen saapumista kaikkialla tiettäväksi sanoman, että itshe murhaja, Morduh Mlynar, menne herra prokuraatori tygö. Eikä aikaakaan niin tämä joukko täytti jo kaikki kadut ja kujat, koko torin prokuraattorin portaitten äärellä — ja arvoisan prokuraattorin herättivät mahtavat huudot:
— Murhaja tuli! Morduh Mlynar murhaja — itshe tuli!
Katsahdettuaan ikkunaan ja nähtyään, aamun hämärtävässä valossa, mitä kadulla oli tekeillä, prokuraattori ensin joutui ymmälle eikä tiennyt, mihin ryhtyä; mutta kohta palvelijansa auttoi hänet pulasta… Kalpeana ja säikähtyneenä astui hän prokuraattorin makuuhuoneeseen ja ilmoitti:
— Teidän korkeavapaasukuisuutenne! Juutalaiset ovat tuoneet tänne saman Morduh myllärin, joka tappoi aliratsumestari Dwukrajewin.