Elias tarttui pyssynpiippuun ja piirsi renkaita päänsä yläpuolella, mikä vuorostaan merkitsi: Ei ole syytä levottomuuteen! Sitten rypyt katosivat hänen otsaltaan, ja hän huudahti:
»Haa! Kaikki hyvin, niinpian kuin jalat kannattavat häntä!»
Laskeuduimme tasangolle. Ja osoittaen lampaanjälkiä hän sanoi minulle:
»Jossakin lähistöllä pitäisi olla lammaslaumoja. Lähdemme etsimään juottovuonaa».
Ja aivan oikein. Tasangon laidassa olevalla laajalla niityllä, jota tulvavedet kostuttivat ja jossa kasvoi siellä täällä pajupensaikkoa, kävi suunnaton lammaslauma laitumella. Kun tulimme lähemmäs, hyökkäsi joukko kiukkuisia koiria meitä kohti. Kuullessaan paimenen huudon ne palasivat tottelevaisina hänen jalkoihinsa ja paneutuivat pitkäkseen, hakaten hännällään maata. Mies oli kooltaan kääpiö. Hän oli tummaverinen, hyvin parrakas, caciula painettuna syvään yli silmäkulmien, yllään pitkä sarica, joka peitti hänet kokonaan, ja näin hän seisoi ja odotti meitä, nojaten leukaansa tukevaan keppiin. Oli mahdoton sanoa, oliko hän aseistettu vai ei, mutta kasvojen lujat piirteet, jotka puhuivat monista kokemuksista, hänen olemuksensa tyyneys, ja ennenkaikkea nuo pienet, mustat silmät, joiden katse jo etäältä lävisti meidät, vaikutti jokaiseen, joka antaa arvoa inhimilliselle kauneudelle. Vain heittiö voi lyödä sellaista miestä, ja hänen kaatumisensa vapisuttaa koko maata.
Elias pysähtyi kymmenen askeleen päähän hänestä ja sanoi:
»Hyvää päivää, toivotamme sinulle hyvänsuopina miehinä».
»Tervetultuanne, matkamiehet, ja olkoot ajatuksenne yhtä hyvänsuovat kuin sananne».
»Ensimäinen ajatuksemme on tämä: oletko lauman omistaja vai palkollinen?»
»Olen oma herrani. Tämä lauma takaa minulle vapaan elämän».