»No niin», alkoi Adrien epäröiden, »äiti lähetti minut pyytämään, että tulisit tänä iltana enon luo».
»Äitisi lähettää sinut», toisti miesparka, kohottaen päätään. »Adrien, sinun äitisi on pyhimys».
Hän näytti miettivän hetkisen, ja kysyi sitten:
»Ja mitä sinä ajattelet?»
»Minäkö, mutta sinähän arvaat sen, eno. Toivon sitä kaikesta sydämestäni».
»Entä muut? Toivovatko hekin sitä?»
»Aivan varmaan kaikki toivovat sitä, eno».
»No niin, silloin toivon samaa kuin tekin».
Kuinka kaameilta kuuluivatkaan sanat: »Toivon samaa kuin tekin», noiden huulten lausumina, joilla väreili kuoleman hymy! Mikä täydellinen tahdon puutos! Adrienia kauhistutti.
He lähtivät huoneesta koirat kintereillään.