»Eikä minua myöskään voi syyttää siitä, että olisin rikastuakseni nylkenyt ostajiani. Noudatin isäntäni oikeamielistä esimerkkiä. Jos liikevoittoni oli suuri, johtui se siitä, että noudin viinini ja viinani niiden kotiseudulta, aikoina, jolloin se juoksi jokena. Mutta kuorma-ajuri, joka talvella avasi oveni, parta kuurasta kimallellen, oli minulle kuin veli. Puristin hänen kohmettunutta kättään ja tein hänelle tilaa uunin viereen. Rakennutin hänen hevosiaan varten vajan, jonka vertaista ei ollut kahdenkymmenen peninkulman laajuudella; enkä koskaan suostunut ottamaan maksua heinätukosta, jonka heitin niiden eteen. Tarjoamani viini ja viina oli laadultaan parasta, ja vannon näköni kautta, etten koskaan lisännyt niihin pisaraakaan vettä, kuten tehdään kaikkialla. Ja kun näin, että mitta oli täysi ja mies tahtoi himon houkuttelemana ylittää sen, kaadoin hänelle lasin maksutta ja kehoitin häntä jatkamaan matkaansa. Täytyipä minun usein neuvoa hänelle tie. Näin olin tavallaan hänen palvelijansa, sillä olin valveilla hänen tähtensä aamunkoitosta puoliyöhön saakka. Ja jos joku kolkutti ovelleni sulkemisajan jälkeen, unohdin, että saattaisin kohdata pahantekijän, nousin vuoteesta ja menin avaamaan.
»Mutta hyvä esimerkki ei paljoa hyödytä, ja jos maailmassa on vain kiittämättömyyttä, tarvitsee paha palvelukseensa ainoastaan yhden ilkiön käden sataa hyveellistä vastaan, saadakseen aikaan hävitystä. Tämä käsi vaani minua salaa, valmiina iskemään. Se ei voinut antaa minulle anteeksi menestymistäni. Se ei sietänyt sitä, että käteni ei ollut hänen syyhyisen kätensä kaltainen, joka kelpasi vain kerjäämään tai lyömään. Ja se löi minua. Se kävi helposti: vaimoni nukkui.
»Voi, Adrien! Tässä ilkeä ihmiskäsi kohtasi hävittämistarkoituksessa kohtalon omalla tavallaan ilkeän käden, ja toisiinsa yhtyen he tekivät tuhon täydelliseksi!… Oliko väärin rakastaa kylän kauneinta tyttöä? Rakastuuko milloinkaan rumimpaan? En tiedä. Sen vain tiedän nyt, että rakkaus sokaisi minut, niin etten osannut katsoa, oliko hänen sänkynsä alusta lakaistu, olivatko hänen korvantaustansa puhtaat ja jalkansa pestyt. Adrien, kun tämä jumalainen liekki kerran polttaa rintaasi, niinkuin se poltti minun rintaani, muista sanani, ja ennenkuin antaudut ruumiinesi ja sieluinesi tämän ihmisruton valtaan, tee, mitä minä en tehnyt: katso kaunokaisesi sängyn alustaa, katso hänen korvantauksiaan ja jalkojaan, joissa on kiiltokengät. Ja jos sanani unohtuvat, muista hautausmaata, jonka näet tässä, anna katseesi syöpyä näihin raunioihin, katso rikkaruohoa, joka rehoittaa kuin inhimillistä laiminlyöntiä kiroten, tätä karjaansa kaipaavaa navettaa, näitä seinien jätteitä, jotka huutavat taivaalle epätoivoaan, näitä ruostuneita ja vääntyneitä laattoja, jotka ennen välkkyivät kuin peili auringonpaisteessa, peittäessään kattoa, joka kohosi uljaana matalien hökkelien yli, kuin julistaen ihmisen oikeutta elää hyvinvoinnissa ja siisteydessä, eikä kuin myyrä, joka pelkää valoa. Paina mieleesi tämä näky. Ja jos veresi tahtoo taivuttaa sinut kauniin tytön jalkoihin, vastusta, huuda avuksesi nämä rauniot, ja sano itsellesi:
»Anghel-eno turmeli elämänsä sillä, että rakasti sokeasti kylän kauneinta tyttöä eikä katsonut hänen sänkynsä alustaa, korvantauksiaan eikä hänen varpaitaan.
»Ja torju luotasi säälimätön kohtalo!…»
* * * * *
Vaimonsa kuoleman jälkeisinä vuosina Anghel-eno jätti talon oman onnensa nojaan. Hän päätti saattaa sen entiseen loistoonsa vasta sitten, kun hänen lapsensa kykenisivät hallitsemaan sitä. Vietyään sieltä pois kaiken, millä oli arvoa, ja kasattuaan sen kauppansa ympärille, hän alkoi viettää erakon elämää, mutta erakon, jolle tuli tavaksi kostutella kieltään kaupitsemillaan väkijuomilla.
Kauniina, kookkaana, jänteikkäänä miehenä, jolla oli kaunis parta ja kaunis kihara, harmahtava tukka, hän herätti kaikissa kunnioitusta. Hänen lyhytnäköisyytensä, joka pakoitti hänet tulemaan aivan lähelle puhuttelijaa voidakseen tuntea hänet, tehosti yhä tätä vaikutusta. Hän oli pohjaltaan hyvä, mutta ei sietänyt paljon vastaansanomista, kuten on laita kaikkien, jotka ovat päässeet eteenpäin omin voimin. Ja hän kymmenkertaistutti nämä voimat saavuttaakseen päämääränsä, — kuten hän itse sanoi »kohottaakseen raunioista palatsin», — sinä päivänä, jolloin hänellä olisi kunniaa lapsistaan. Niinpä häntä pidettiin rikkaana miehenä häviöstään huolimatta.
Mutta hänen todellinen rikkautensa, onnensa ja toivonsa oli hänen kolme lastaan, seitsentoistavuotias poika ja kaksi pikku tyttöä, joista toinen oli kahdeksan-, toinen kymmenvuotias. Pojan piti seuraavana vuonna valmistua ylioppilaaksi, ja Anghel-eno sanoi Adrienin äidille:
»Saammehan sitten nähdä. Heti koulusta päästyään hän palvelee yhden koevuoden armeijassa. Jos hänellä on taipumusta tälle alalle, olisi minulle mieluista, jos hänestä tulisi upseeri, jolla on vahva käsivarsi ja terävä äly puolustamaan maataan. Jollei, niin valitkoon itse mieleisensä alan».