Je suis celle qu'on ne prend pas,
Je suis l'âme qui se livre.
Il n'y a pas de Dieu tyran,
Mon coeur ne connait poînt le péché…
[Minua ei kukaan ota väkivalloin,
sieluni antautuu vain vapaaehtoisesti.
Jumala ei ole julma,
eikä sydämeni tunne syntiä…]
Näin lauloi paha hengetär… Ja hänen äänensä voitti metsän kohinan ja leivojen laulun. Silloin unohdin päätökseni, petin Jumalani, ja soitin kuin mieletön. Soitin, kunnes suolaiset hikikarpalot kirveltivät silmiäni. Silloin lakkasin, kuivasin kasvoni ja huomasin, että Cosma oli poissa, poissa paha hengetär, ja että olin yksin keskellä yötä ja hiljaisuutta, — yksin, niinkuin olemme kaikki maan päällä.
Matkaamme vaikeutti lakkaamaton sadesää. Miehet ja hevoset olivat märkiä kuin uitetut rotat. Suojatakseen aarrettaan Cosma riisuutui paitahihasilleen ja sälytti kaikki vaatteensa naisen ylle, joka tällaisena näytti muodottomalta, kostealta kääröltä. Yöt vietettiin luolissa. Silloin Cosma oli pelkkää hyvyyttä. Hän nouti yksin kuivia puita, sytytti hyvän nuotion, kuivaili tavarat, keitti lämmintä juomaa, ja paljaana vatsaa myöten kuin mikäkin alkuasukas hän ryhtyi kiilloittamaan aseita ja lataamaan niitä kuivalla ruudilla.
Viimein saavuimme päämääräämme, Serethin suulle, tuohon kirottuun seutuun, jossa vuosi sitten olimme joutuneet kahakkaan Poteran kanssa tullivartijan kavaltamina. Tuolle roistolle koitti nyt tilinteon hetki.
Hänen laskunsa oli pian selvä, mutta asia sai omituisen käänteen ja näytelmä kaksinkertaistui, sillä kohtalo kutoi kankaaseen omiaan.
Olimme kaikki kolme piiloutuneet ojaan lähelle Moldaun puolista sillanpäätä, ja Cosma odotti petturin ilmestymistä ase ladattuna, hevosten kulkiessa irrallaan heinikossa sadan askeleen päässä meistä. Nainen, jonka rakkauden tähti oli vielä samana päivänä sammuva, kysyi:
»Mitä tekemistä meillä on täällä, Cosma?»
»Sen saat pian nähdä: minulla on velka maksettavana».
»Onko sinulla tapana maksaa velkasi?»