»Kyllä, joskus…»
Mies tuli kädet taskuissa, kulki oikeaan, kulki vasempaan, ja sitten suoraan kohti Cosman pyssyä, jotta täyttyisi, mitä oli kirjoitettu hänen otsaansa. Mutta juuri Cosman valmistautuessa ampumaan, nainen kalpeni, tarttui hänen käsivarteensa ja huusi:
»Odota! Se on veljeni!»
Vihasta punaisena Cosma töytäisi hänet kumoon pyssynperällä ja vastasi:
»Veljesi ehkä, mutta minun viholliseni».
Ja hän ampui tullivartijan, joka huomasi liian myöhään uhkaavan vaaran.
Ääneensä huutaen sisar riensi veljensä avuksi, joka ei enää häntä
tarvinnut, heittäytyi hänen ruumiinsa yli ja puhkesi valittamaan.
Meidän lähestyessämme hän nousi ja astui Cosman eteen.
»Sinä olet tappanut veljeni!»
»Olen tappanut vakoilijan! Luulitko, että tapan vain tilanhoitajia?»
»Hän pelasti minut tilanhoitajan kynsistä. Hän on tehnyt suuren hyväntyön».
»Ja minulle hän on tehnyt suuren tihutyön: hän kavalsi minut Poteralle!»