Nuori nainen polvistui ruumiin viereen ja rukoili. Me lähdimme noutamaan hevosiamme. Palattuamme takaisin, Cosma laski maahan kukkaron, joka sisälsi joukon dukaatteja, ja sanoi yksiviikkoiselle lemmitylleen:
»Kun olet lopettanut rukoilemisen, saatat veljesi hautaan; sitten on sinun paras hautautua luostariin ja jatkaa rukoilemistasi, mikä sopii sinulle hyvin».
Hetkistä myöhemmin, kun jo ratsastimme pois, sanoi Cosma minulle vakuuttavasti:
»Naiset ovat luodut kääntämään miehet pois kohtalon heille määräämältä tieltä!»
* * * * *
Elias vaikeni. Hänen kasvonsa, joita tulennos tuskin valaisi, ilmaisivat lapsellista ihmettelyä.
»Ajattelehan, Jeremias, kuinka mutkainen on elämän tie», sanoi hän päätökseksi. Ja ghebaansa kietoutuen hän heittäytyi pitkäkseen oljille.
Olin yksin teltassa, jonka seinät lepattivat tuulessa, äännellen kuin loiskuvat laineet. Minulla ei ollut vähintäkään halua nukkua. Ajattelin kaikkea, mitä olin kokenut, samalla kuin teroitin kuuloani eroittaakseni jotain ääntä Cosman ja hänen Floritchicansa teltasta, mutta ympärilläni haastoi vain hiljaisuus. Tunteitteni ahdistamana lähdin teltasta, otin muutaman askeleen ulkoilmassa, ja siinä tuokiossa aika hävisi tietoisuudestani. Sopusointua… Loputonta yhteensulautumista… Kaislikon, saraheinän, karhunmarjapensaikon, tuhansien lumpeenlehdillä kyyröttävien sammakoiden ja yhdellä silmällä raukeasti katselevien hyyppien valtakunta nautti yöllisen olemisen onnea. Kuulin ruutanan hypähtävän yli veden rajan ja putoavan raskaasti takaisin asuinmailleen. Kuovi naksutteli pitkään nokallaan, ja varpushaukka halkoi voimakkain siivenvedoin näkymätöntä ilmaa. Ja lauhkea läntinen puhalsi liikkeelle niittyvillan lukemattomat höytyvät, jotka saattelivat sanatonta kiitosta kaiken luojalle.
Ajattelu lakkasi… — — —
Hätkähdin tuntiessani lyijynraskaan käden olallani: Cosma seisoi edessäni kuin mikäkin suunnaton, musta möhkäle. Paksu tukka, joka laskeutui pörröisenä kaulukselle, samoinkuin tuuheat viikset ja parta, sekä pensasmaiset kulmakarvat jättivät kasvoista näkyviin tuskin muuta kuin voimakkaan nenän ja kaksi suurta silmää, jotka näyttivät mielestäni hyviltä ja tyytyväisiltä. Hän sanoi minulle rauhallisella, matalalla äänellä, joka samalla oli vakava ja sointuva: