"Leukaluu lävistetty! Ei se mitään…"
"Sinä palaat takaisin sidottavaksi."
"Takaisinko? Sinä lasket pilaa. En ikinä…"
"Sinä menet. Luutnanttinasi sen määrään…"
"Ja minä ystävänäsi jään enkä luovu sinusta."
* * * * *
Joko nyt! Apujoukkorivit, jotka tulevat meitä kohti, ovat lähteneet liikkeelle. Toisen kerran nyt nousen ja huudan miehilleni: "Ylös, pojat! Rohkeutta! Eteenpäin!"
Hyökkäys — vinkuva pilvipyörre. Sata metriä vinhaa vauhtia. Muutama silmänräpäys. "Eteenpäin, eteenpäin!" Otsa painuksissa, sydän sykkien, yhteenpuristetuin hampain, kompastellen, mukaan temmattuina yhä kohti valkoista linjaa, joka syytää surmaa herkeämättä. "Eteenpäin!… Eteenpäin!… Eteenpäin!" Ihmisruumiitten yhteentörmäys — ne hypähtävät ilmaan, putoovat syvyyksiin, lysähtävät kokoon, pistimen kärki vielä toisten murskattujen lihassa, armoa anelevia, juoksuhautoihinsa pakenevia, hirmuista kamppailua rinta rintaa vasten, veitseniskuin, haavoittuneita, jotka kuristavat toinen toisensa.
"Sulku vasemmalla, nopeasti, nopeasti!…"
"Kamerad! Kamerad!…"