Mutta niin ei ollutkaan käynyt, vaan arvoisa Tuomiokapituli tahtoi asiassa menetellä kirkkolain kuivan puustavin jälkeen, ottamatta siinä vähääkään lukuun, jos se oli valittajille mieleen taikka ei. Tämä oli harmittavaa ja epäilemättä tuntui se kiihkeimmistä valittajista yhtä happamalta, kuin sadussa mainitaan ketulle olleen pihlajamarjat, joihin hän on päässyt käsiksi. Mutta asiata ei voinut auttaa, sillä Tuomiokapitulilla oli valta ja oikeus puolellaan.
Uusi kysymyspäivä, joka näytti niin helposti olevan saatavissa, istuikin lujemmassa, kuin piki juuri valmistuneessa suutarin langassa. — Oli työtä ja vaivaa nähty ja sen piti jäämän hyödyttömäksi kuin kivistöön kylvetyn siemenen. Kyllä tästä voi osaksi huomata, kuinka tosi sananparsi on: »Kun on papin vaali kysymyksessä, niin on paha merrassa».
Asian odottamattoman käänteen johdosta täytyi valittajapomoin ryhtyä uusiin toimiin. Sillä jättää asia sen takia, ettei se kohta käynyt mielen mukaan, olisi osoittanut heikkoa luontoa ja halveksittavaa puolinaisuutta. Sellaista ei pitänyt saada pitäjän mahtimiehissä nähdä. He tahtoivat ajaa asiansa vastoinkäymisistä huolimatta voitolliseen loppuun. Kiireesti kokoontui sentähden vaikutusvoimaisemmat heistä Kitulan kauppiaan luo salaiseen neuvotteluun. Mitä täällä kauppiaan puotikamarissa keskusteltiin ja päätettiin, se on jäänyt maailmalle salaisuudeksi.
Mutta sitten »kävi käsky ulos», ettei ensi sunnuntaina tapahtuvassa kirkkoherran vaalissa mahtaisi kukaan anoa pastori Forssia tai kirkkoherra Alanderia, sillä molemmat olivat sopimattomia, jälkimäinen erittäin. Kappalaista Pitkästä sitä vastaan sopi ja tuli jokaisen anoa, sillä sairaalloinen ja vanha kun hän oli, ennustettiin muutamalta taholta, ettei hän eläisi kuin vuoden eli korkeintaan kaksi. Täksikin vähäksi ajaksi voi häntä, »heikkoluontoista miestä», pakoittaa ottamaan apulaisekseen maisteri Krypqvistin, jotta tämä olisi kohta saapuvilla astumaan tuon ennustetun kuoleman jälkeen Pitkäsen siaan Kettuniemen kirkkoherraksi.
Asiata selvittämässä ja puoluetta Pitkäselle keräämässä kulki taasen lähettiläitä kyläkunnissa ympäri pitäjää. Listoja ei heillä sentään ollut, niinkuin niillä oli, jotka keräsivät nimiä ja puumerkkiä maisterin hyväksi. Ei myös he liikkuneet yhtä julkisesti ja samalla rohkeudella, kuin edelliset. Sillä siinä määrässä oikeutettua paheksumista oli edellisten julkea esiintyminen herättänyt, että jälkimäisten oli pakko liikkua vähän enemmän ketun kengissä.
Tuon käskyn johdosta, joka »kävi ulos», sai räätäli Hurskala myös erityisen innon osaltaan vaikuttamaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi. Sillä hän ymmärsi hyvin, että sellaisen miehen, kuin hänen, joka ahkeroitsi jumalisuutta, tuli myös huolehtia, että seurakunta sai oikean opettajan. Sentähden hän sitä miettien heitti kesken kiireintä työtään neuloksensa pöydälle, huokasi ja sitten huusi vaimolleen, joka viereisessä huoneessa silitti liinavaatteita:
Muija, tuoppas tänne minun pyhävaatteeni. Minun täytyy tästä lähteä ulos.
Mitä hyvänen aika sinä nyt pyhä vaatteilla teet? Meillähän on vasta lauvantai. Vai olisiko tänään joku erityinen Jumalanpalvelus kirkossa, josta et sinä ole minulle mitään puhunut? oli vaimon kummastusta puhuva vastaus, hänen astuessaan avoimesta ovesta tupaan.
Ei muijaseni! tässä vaan on tärkeä asia kysymyksessä, josta tulee riippumaan monen sielun autuus ja seurakunnan menestys, puhui räätäli juhlallisesti, nousten seisomaan.
Mutta hyvä ukko, mitä sinä puhut? En minä siitä ymmärrä maan halaistua sanaa, jollet sinä selvemmin ilmoita tarkoitustasi, sanoi vaimo silmät suurena katsellen miestään, josta hän tiesi, ettei sillä ollut juuri tapana hänelle turhia jaaritella.